Tuukka Temonen paljastaa: ”Sain urani merkittävimmän soiton”
Odotettu Vares-sarja alkaa. Viikon muissa suoratoistotärpeissä Tulsa Kingin ja The Terminal Listin uudet kaudet sekä pahamaineisen vankilakokeen uusiksi lavastava tosi-tv-sarja.
Uusi Vares sovitettiin suoraan televisioon
Vares 2.0
MTV Katsomo+ TO 15.10.
Leo Sjöman palaa yksityisetsivä Jussi Vareksen rooliin Reijo Mäen dekkareihin pohjaavassa sarjassa, joka on jatkoa vuoden 2024 Vares X -elokuvalle. Kuusiosainen sarja koostuu kolmesta kahden jakson mittaisesta tarinasta.
Sarjan on ohjannut Tuukka Temonen, joka vastasi myös Vares X:n ohjaamisesta. Tuukan mukaan häntä ei tarvinnut suostutella tehtävään.
– Tähänastisen urani merkittävin soitto tapahtui vuonna 2023, jolloin Markus Selin kysyi mukaan tekemään uutta Varesta. Sellaiseen soittoon vastaa tietenkin heti myöntyvästi. Vasta sen jälkeen mietin, että Jussi Vares on aika ikoninen ja iso hahmo. Voiko ja saako siitä edes tehdä Vares 2.0 -versiota? Tuukka pohtii sarjan tiedotteessa.
Sjöman on jo kolmas näyttelijä, joka on esittänyt Varesta. Juha Veijonen esitti hahmoa kahdessa vuosina 2004 ja 2007 valmistuneessa elokuvassa. Tämän jälkeen roolin peri Antti Reini, joka nähtiin peräti seitsemässä Vares-leffassa vuosina 2011–2015.
– Leo Sjöman tuo Vareksen lähemmäksi nykyaikaista TV-dekkaria. Leon Vares on turkulainen sekoitus James Bondia, Columboa ja Horst Schimanskia, Tuukka jatkaa.
Sivuosissa nähdään tuttuja näyttelijöitä, kuten viimeisen roolinsa tekevä Olga Temonen, Mikko Töyssy ja Mikko Kouki sekä Roosa Söderholm, Aku Sipola, Kari-Pekka Toivonen, Katariina Havukainen, Linnea Leino, Seidi Haarla, Mikko Nousiainen, Matti Leino ja Ilona Chevakova.
Kiitotietörmäys käynnistää kauden
Greyn anatomia – Kausi 23
Ruutu+ MA 19.10.
Maailman suosituimpiin ja pitkäikäisimpiin sairaaladraamoihin kuuluva Greyn anatomia on ehtinyt jo 23. kaudelle, joka käynnistyy Suomessa vain neljä päivää jenkkien esityksen jälkeen.
Uudella kaudella Grey Sloan Memorial -sairaala on ehtinyt hädin tuskin toipua edellisen kauden päättäneestä sillan romahduksesta, kun kauden avausjaksossa tapahtuu vakava kiitotietörmäys. Samaan aikaan sairaalaan avataan uusi VIP-osasto, ja taloon saapuva uusi lääkäri kiristää ilmapiiriä entisestään.
Metsäpojat nousivat otsikoihin
Outojen poikien mysteeri
Areena MA 19.10.
Kaksiosainen true crime -dokumentti kertoo kahdesta “metsäpojasta”, joiden tarina nousi otsikoihin Pohjois-Amerikassa vuonna 2003.
Veljekset Will ja Tom Green ilmestyvät erämaasta Vernonin pikkukaupunkiin väittäen kasvaneensa täysin eristyksissä luonnon keskellä. Paikallisen naisen halu auttaa poikia käynnistää tapahtumaketjun, josta kasvaa koko Kanadaa puhuttava mysteeri.
Chicagossa sattuu ja tapahtuu
Chicago Fire – Kausi 15/ Chicago Med – Kausi 12/ Chicago P.D. – Kausi 14
Viaplay TI 20.10./ KE 21.10./ TO 22.10.
Chicago Firen uudella kaudella seurataan jälleen paloasema 51:n intensiivistä arkea ja sisäisiä jännitteitä, jotka värittävät pelastajien työtä. Pääosissa nähdään aiemmilta kausilta tutut David Eigenberg ja Taylor Kinney.
Chicago Medin uusi kausi sukeltaa suurkaupungin sairaalan dramaattiseen arkeen. Sarjaa tähdittävät Oliver Platt ja Luke Mitchell. Chicago P.D.:n uusi kausi seuraa puolestaan kaupungin 21. poliisipiirin työtä. Pääosissa nähdään Jason Beghe ja Patrick John Flueger.
Tappolista pitenee
The Terminal List – Kausi 2
Prime Video KE 21.10.
Viime vuosien parhaisiin toimintatrillereihin kuuluva The Terminal List saa odotettua jatkoa. Ensimmäisellä kaudella perheensä murhaajille armotta kostanut entinen Navy SEAL -komentaja James Reece ajautuu syvälle kansainvälisen vakoilun verkostoon, joka vie hänet Afrikan lisäksi Lähi-itään ja Eurooppaan. Lopulta Reece saa selville Moskovasta Langleyyn ulottuvan salaliiton, jonka lonkerot ulottuvat hänen perheensä kohtaloon.
Toinen kausi perustuu Jack Carrin James Reece -kirjasarjan toiseen romaaniin True Believer. Pääosaan palaavan Chris Prattin lisäksi sarjassa nähdään Tom Hopper, Constance Wu, Dar Salim, Luke Hemsworth ja Gabriel Luna.
Kenestä vain voi tulla tyranni
Uusi Stanfordin vankilakoe
Netflix KE 21.10.
Pahamaineinen Stanfordin vankilakoe toteutettiin vuonna 1971 kalifornialaisessa Stanfordin yliopistossa. Koehenkilöiksi valittiin 24 opiskelijaa, jotka oli etukäteen testattu ja todettu henkisesti normaaleiksi. Koehenkilöt arvottiin vanginvartijoiksi ja vangeiksi. Kokeen oli tarkoitus kestää kaksi viikkoa, mutta se keskeytettiin jo kuuden päivän kuluttua, kun kävi ilmi, että vartijat kohtelivat vankeja päivä päivältä raaemmin.
Aiheesta on tehty kaksi pitkää fiktioelokuvaa, mutta ei tätä ennen sarjaa. Netflixin tiedotteen mukaan tosi-tv-versiossa 30 ihmistä joutuu oikeaan vankilan kahdeksi viikoksi, ja muuttuvat valtasuhteet paljastavat mihin he todella pystyvät.
Dwight taistelee reviiristään
Tulsa King – Kausi 4
SkyShowtime TO 22.10.
Taylor Sheridanin luoma Tulsa King palaa neljännellä kaudella, jossa Sylvester Stallonen esittämä mafiapomo Dwight ”Kenraali” Manfredi yrittää tehdä imperiumistaan laillista ja saa samalla vastaansa korruptoituneita poliitikkoja ja uusia vihollisia. Dwight kokee myös raskaan menetyksen, joka muuttaa tilanteen entistä vakavammaksi.
Stallonen lisäksi sarjassa jatkavat ainakin Martin Starr, Jay Will, Garrett Hedlund, Dana Delany ja Annabella Sciorra. Uutena vakituisena kasvona nähdään Gretchen Mol (Boardwalk Empire).
Sarjan rinnalle on kuvattu Samuel L. Jacksonin tähdittämää spinoff-sarjaa Frisco King, joka ilmestyy 2027. Myös Tulsa Kingille tehdään viides kausi, joka sijoittuu tapahtumiltaan New Yorkiin.
Mestarivarkaan jalanjäljillä
Lupin – Kausi 4
Netflix PE 23.10.
Ranskalaistähti Omar Sy muuntautuu jälleen Maurice Leblancin luomaksi mestarivarkaaksi, joka on seikkaillut kirjallisuuden ohella elokuvissa, sarjoissa ja videopeleissä. Syn hahmo ei tosin ole Arsène Lupin, vaan herrasmiesvaras Assane Diop, joka suunnittelee ja suorittaa ryöstönsä Lupinin seikkailujen inspiroimana.
Uusi kausi alkaa neljän vuoden jälkeen edellisen kauden tapahtumista. Diop on päättänyt lopettaa rikokset, kunnes hänet syylliseksi lavastava jäljittelijä iskee yhtä aikaa useisiin museoihin ympäri Pariisia. Todistaakseen syyttömyytensä Diopin on otettava vielä kerran käyttöön kaikki Lupin-oppinsa.
Matrix-Carrie esittää miestennielijää
Yaga
HBO Max PE 23.10.
Baba Yagan mysteerillä leikittelevä sarja sijoittuu nykyaikaiseen pikkukaupunkiin. Kat Sandlerin suosittuun näytelmään perustuva sarja seuraa yksityisetsivä Rappia (Noah Reid), joka saapuu rannikkoseudulle tutkimaan vaikutusvaltaisen kalastusyrityksen nuoren perijän katoamista.
Hän päätyy napit vastakkain levottoman paikallisetsivän Carsonin (Clark Backo) ja karismaattisen, nuoremmista miehistä nauttivan yliopistoprofessori Katherinen (Carrie-Anne Moss) kanssa. Kahdeksanosaisessa sarjassa näyttelevät myös Sheila McCarthy, Megan Follows, Ezra Franky ja Patrick Gilmore.