Kaikkien aikojen järkyttävin tv-elokuva tehdään uusiksi

Adolescence-sarjan tekijät tarttuvat seuraavaksi ydintuhoon.
Brittiläinen tuontatoyhtiö Warp Films on hankkinut oikeudet kehitelläkseen sarjan elokuvasta, joka järkytti kokonaisia sukupolvia ilmestyessään vuonna 1984.
Kun maailma loppuu (Threads) on Mick Jacksonin (L.A. Story, Bodyguard) ohjaama ja Barry Hinesin (Kes – poika ja haukka) käsikirjoittama, alun perin BBC:lle tuotettu tv-elokuva, joka kertoo ydinsodan aiheuttamasta tuhosta ja kärsimyksestä tavallisten ihmisten silmin.
Dokumentaarisessa elokuvassa seurataan kahden Sheffieldissä asuvan perheen kohtaloa kansainvälisen tilanteen kiristyessä, ydinsodan aikana ja ydinsodan jälkeen. Elokuva päättyy 13 vuotta ydinholokaustin jälkeen, jolloin Britannia ei ole vieläkään toipunut sen tuhoista. Kuuluisaa viimeistä kohtausta pidetään ansaitusti yhtenä elokuvahistorian järkyttävimmistä.
Jacksonin ja Hinesin elokuvaa katsoi sen ensiesityksessä BBC2-kanavalla yli kuusi miljoonaa ihmistä ja se voitti neljä Bafta-palkintoa. Elokuvaa tehtäessä konsultoitiin tieteellisen tarkkuuden saavuttamiseksi fyysikko Carl Sagania. Suomessa Kun maailma loppuu on esitetty MTV-kanavalla elokuussa 1985.

Kun maailma loppuu on ja pysyy yhtenä kaikkien aikojen häiriinnyttävimmistä elokuvista, jonka järkähtämätön realismi tekee siitä poikkeuksellisen hyytävän ja pelottavan uskottavan. Onkin kiehtovaa nähdä kuinka vaikuttava sarja elokuvasta syntyy Warp Filmsin käsissä.
Tuotantoyhtiö tunnetaan draamaltaan ankarista ja sosiaalisista kriittisistä elokuvista kuten Dead Man’s Shoes, This is England, Four Lions, Snowtown, ’71, Tyrannosaur, Kill List ja Yardie sekä sarjoista kuten Southcliffe, The Last Panthers ja The Virtues.
Viimeksi mainittua tähdittävä Stephen Graham kehitteli tuotantoyhtiön kanssa minisarjan Adolescence, joka keräsi Netflixillä yli 66 miljoonaa katselua alle kahdessa viikossa. Sarjasta on sittemmin tullut Netflixin kaikkien aikojen katsotuin englanninkielinen ohjelma, joka on ylittänyt Baby Reindeerin sekä The Crownin ja Bridgertonin kaikkien kausien katsojamäärät.