TTK:n Matti Leinon koskettava kohtaaminen: "Heittämällä isoin juttu"

Matti Leino

Näyttelijä ja musikaalitähti kertoo, mikä on paras palkinto omasta työstä.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman 19. kaudella kilpailevan näyttelijä ja musikaalitähti Matti Leinon, 38, tavoite on jatkaa kisassa mahdollisimman pitkään.

Katso videolta, kuinka Tanssii tähtien kanssa -kisaa juontava Veronica Verho valmistautuu suoraan lähetykseen. 

– Tämä on ensimmäinen kilpailureality, mihin olen lähtenyt mukaan, mutta en lähtenyt tähänkään kilpailukulmalla. Tunnelma ja meininki on ihanat ja saamme yksityisopetusta Suomen parhailta tanssiopettajilta. Se mahtava tilaisuus. Kun on ammattiltaan näyttelijä ja esiintyjä, niin tavoitteeni on saada kokea tätä mahdollisimman pitkään, Matti kertoo Katsolle.

Tanssii tähtien kanssa Matti Leino Kia Lehmuskoski
Matti Leinon opettaja TTK:ssa on Kia Lehmuskoski.

TTK:ssa mukanaolo on yllättänyt monella tavalla positiivisesti, vaikka syksy onkin tanssikisan ja teatteritöiden keskellä kiireinen.

– Meillä on TTK:ssa koossa ihan älyttömän kiva jengi. Se on yllättänyt minut. Jopa opettajat auttavat toisiaan ja kysyvät esimerkiksi, miten opettaisit tämän, Matti kuvailee.

“Ei voisi enempää toivoa”

15-vuotiaana ensimmäisen tv-roolinsa saanut Matti Leino tunnetaan muun muassa sarjoista Laura kesäleirillä, Rantabaari, Uusi päivä, Maria Kallio sekä Hautalehto. Hän on esiintynyt lukuisissa musikaaleissa, kuten: Hairspray (2005), High School Musical (2008), Tarzan (2014), Shrek (2016), Moulin Rouge! (2024) ja Kaunotar ja hirviö (2025).

Tältä Matti näytti roolissaan Moulin Rouge -musikaalissa:

Matti kertoo nauttivansa työskentelystä yhtä lailla sekä näyttämöllä että kameran edessä.

– Rakastan molempia. Koen, että ne ovat keskenään erilaista tekemistä. Kameratyössä ei kohdata yleisöä. Kuvaukset ovat vähän kuin artistin työssä studiotyöskentely ja teatterin lavalla esiintyminen puolestaan on niin kuin keikat. Molemmissa on hyvät puolensa. Olen onnellinen, että olen saanut tehdä joka vuosi kumpaakin. Ei voisi enempää toivoa, hän kiittelee.

Elävän yleisön edessä esiintymisessä on oma taikansa.

– Esityksissä ollaan hurmostilassa. Esimerkiksi komediaa katsoessaan ihmiset nauraa räkättävät ja mylvivät, se on ihan parasta.

Kannattaa tehdä mitä rakastaa

Matilla on neuvo nuorille ja muillekin, jotka haluavat tavoitella unelmiaan.

– Kannattaa rohkeasti lähteä kokeilemaan sitä, mikä tuntuu hyvältä ja mennä kohti unelmaansa. Ikinä ei voi tietää, mitä elämässä tapahtuu tai kuka näkee jonkun tekemäsi jutun. Eikä välittää, jos joku sanoo, ettet pysty tuohon, vaan uskoa ja jatkaa kulkua, hän vinkkaa.

Matti Leino
Matti Leino on päässyt tekemään unelmiensa työtä.

Välillä voi tulla seinä vastaan, mutta Matin mukaan eteenpäin on hyvä pyrkiä silti.

– Aina kannattaa mennä kohti unelmia. Jos ollaan täällä kerran, niin kannattaa tehdä sitä, mitä itse rakastaa, Matti muistuttaa.

Paras palkinto työstä

Matille paras kiitos omasta työstä on, jos hän pystyy liikuttamaan katsojan tunteita. Sen ei tarvitse tapahtua joka kerta. Näyttelijälle tulee aiheesta mieleen koskettava tarina, missä taide-elämys ehkäpä vaikutti jopa elämän suuntaan.

– Yksi koulukiusattu laittoi minulle kerran viestiä. Hän oli halunnut esiintyjäksi, mutta oli lannistunut koulukiusaamisen vuoksi. Hän tuli katsomaan Tarzan-musikaalia ja inspiroitui siitä, millainen olin lavalla ja miten uskalsin heittäytyä. Hän oli sitten esityksen aikana päättänyt, että haluaa tehdä samaa, Matti kertoo.

Tarinalla on onnellinen loppu.

– Se on minulle heittämällä isoin juttu, jos pystyn liikuttamaan ja koskettamaan. Se on paras palkinto itselle. Hän on tänä päivänä tällä alalla, on päässyt tekemään sitä, mistä unelmoi ja me olemme esiintyneet samalla lavalla, Matti paljastaa.

Matti on postannut Instagramiin kuvan itsestään Tarzan-musikaalin rooliasussaan. Jon-Jon Geitel esitti musikaalissa Tarzania ja Matti esitti tämän parasta ystävää Terk-apinaa.

Toimintarooli kiinnostaisi

Näyttelemisen kannalta Matti pitää erityisesti hahmoista, joista löytyy syvyyttä ja haastetta. Haaveena olisi myös vielä joskus päästä toimintarooliin.

– Unelmaroolini on päästä esittämään mahdollisimman monitasoista hahmoa, jossa on näyteltävää ja jossa pääsee pureutumaan hahmon sisälle. Hahmo, joka on kaukana itsestä haastaa enemmän. Yleensä pahiksen roolit ovat kiinnostavampia kuin perushyviksen. Olisi hauskaa tehdä joskus myös joku kunnon rehellinen action, mutta Suomessa niihin ei taida budjetit riittää, Matti tuumii.

Tanssii tähtien kanssa MTV3:lla ja MTV Katsomossa sunnuntaisin kello 19.30. Matin tähdittämä &Julia-musikaali nyt Helsingin Kaupunginteatterissa.