Poikaystäviä urakalla hylännyt Pinja järjesti Korkeasaaressa pentuyllätyksen

Korkeasaari. Ahmapentu. Annika Sorjonen/Sanoma.
Korkeasaari. Ahmapentu. Annika Sorjonen/Sanoma.

Korkeasaaren uudella kaudella ahmojen tiloissa käy suhina.

Korkeasaari-sarjasta alkaa Nelosella ja Ruudussa jo neljäs tuotantokausi. Avausjaksossa ollaan lisääntymistunnelmissa.

Video: Heli ja Aki Palsanmäki esittelevät Papu-koiransa

Kissalaakson amurintiikerinaaras Odeya on saamassa uuden parin, Puolasta tuodun Odris-uroksen. Ne ovat tosin vasta nähneet toisiaan ja varsinainen yhteen laittaminen tapahtuu vasta totutteluvaiheen jälkeen.

– Odotellaan vielä, että Odris kotiutuu tänne. Vaikka isokokoinen onkin, niin se on vasta kaksivuotias ja keskenkasvuinen vielä, eläintenhoitaja Jonne kertoo.

– Odeyakaan ei ole lisääntynyt ikinä eli se tulee sillekin olemaan ensimmäinen kerta. Yhteen laittoa ryhdytään suunnittelemaan seuraavan vuoden–kahden sisään. Ne ovat toisilleen aidan läpi puhisseet ja osoittaneet ystävällisiä eleitä.

Korkeasaaressa odotetaan amurintiikereiden Odriksen ja Odeyan lähentymistä. Sanoma.
Korkeasaaressa odotetaan amurintiikereiden Odriksen ja Odeyan lähentymistä.

Ahma-naaras lähtökuopissa

Ahmat ovat puolestaan päässeet tositoimiin ja vieläpä historiallisella tavalla. Pinja-naaras oli jo lähdössä toiseen asuinpaikkaan ja Grimir-uros olisi saanut nuoremman naaraan mahdolliseksi lisääntymiskumppanikseen.

– Pinja on iäkäs, eikä se ole myöskään koskaan synnyttänyt, eläintenhoitaja Susan kertoo.

Lisääntyminen olisi tärkeää, koska koko lajin tulevaisuus lepää paljolti eläintarhojen suojelu- ja lisääntymisohjelman varassa.

”Urani huippuhetki”

Pinja sai kuitenkin lisäaikaa Korkeasaaressa.

– Saimme sovittua asiat niin, että Pinja jää tänne kevääseen asti, että uusi naaras saapuu, eikä Grimirin olisi tarvinnut olla kauan yksin.

– Pinjallahan on ollut monta poikaystäväkandidaattia ennen Grimiriä. Ei toiminut, ei mitenkään, mutta Grimirin tultua tuli pieni toivon kipinä.

Ja niin vain tapahtui, että Pinja alkoi näyttää siltä, että se on tiineenä.

– Vapaapäivänä soitettiin ja sanottiin, että ”et ikinä usko, mutta meillä on pentuja”, Susan iloitsee.

Maaliskuussa 2026 tapahtunut kolmen yksilön syntymä oli ensimmäinen kerta lähes 20 vuoteen, kun Korkeasaaren syntyi ahmanpentuja.

– Tämä on ollut urani huippuhetki. Ihme suorastaan, Susan kertoo.

Korkeasaari alkaa Ruudussa ja Nelosella 14. lokakuuta, jolloin Ruutu+ tilaajat pääsevät heti katsomaan kaksi ensimmäistä jaksoa.