TIS: Petetty Inka harkitsee kostoseksiä

Temptation Island Suomessa Inkan mielessä on käynyt kostotoimet sen jälkeen, kun hän sai tietää, että kumppani on pettänyt häntä ennen kuvauksia.
Temptation Island Suomen kolmannessa jaksossa sinkkumiehen toiminta aiheuttaa ahdistusta varatussa naisessa.
Inka sai edellisessä jaksossa tietää, että Boston petti häntä sinkku-Evan kanssa jo ennen kuvauksia. Muutamaa kuukautta aiemmin laivareissulla Boston ja Eva olivat viihtyneet lakanoissa.
Boston puolestaan kuuli, kuinka Inka avautui sinkku-Carlokselle parisuhteestaan. Inkan mielestä suhteesta puuttuu kaikki, mitä normaalissa parisuhteessa tulisi olla, kuten läheisyys ja intiimielämä. Bostonista tuntui, ettei kuullut mitään hyvää Inkan suusta iltanuotiovideolla.
– En halua uskoa, että Inka pettää. Mutta jos Inka pettää, ja se on Carloksen kanssa, niin ymmärrän, Boston sanoo ja jatkaa:
– Jos olisitte nähnyt Carloksen, olisitte kaikki mennyt sinne villalle jo.
Naisten villalla Inka kertoo sinkkumiehille, että Boston petti häntä.
– Selvisipähän ainakin, että minkä takia hän ei tykkää uittaa munaa mun pi**ussa sitten, Inka tuumaa.

– Kuten sanoin sulle, että jokainen meistä näkee, kuinka upea ja kaunis nainen olet, niin tuo poika ei ansaitse millään tavalla sinua, Carlos toteaa silittäessään Inkan selkää.
Tilanne muuttuu
Inka ja Carlos lähentyivät ensimmäisen päivän aikana. Inka saattoi avautua sinkulle. Carlos sanookin illan bileiden alussa, että on ottanut Inkan avosylin vastaan kainaloonsa. Hän aikoo pitää jatkossakin huolta Inkasta.
– Kiinnostaa hänen persoonansa. Toki hän on myös kaunis, mutta persoona ja luonne ovat sellaisia, mitkä kiinnostavat. Jos rehellisiä ollaan, niin hänenkin puoleltaan on jonkinlaista kiinnostusta, Carlos myöntää.
Nyt tilanne ottaa kuitenkin uuden käänteen.
– On tullut tosi ristiriitaisia fiiliksiä ihmisistä. Tai no lähinnä ehkä Carloksesta. Hän ollut jotenkin liian takertuva ehkä, Inka sanoo kameralle.
Sinkku-Tim on huomannut, että Carlos on pyrkinyt omimaan Inkaa. Muut sinkkumiehet eivät ole uskaltaneet lähestyä Inkaa, koska Carlos on lähettyvillä. Carlos kuitenkin sanoo, ettei halua, että Inkasta tuntuu, etteivät muut voisi tutustua häneen.
– Carlos sitten heittäytyi marttyyriksi, Inka toteaa.
Carlos kertoo miettineensä, että lähtisi kotiin viettelysten saarelta.
– Mulla on tullut välillä tosi ahdistava fiilis siitä, että tulet halaamaan ja yrittämään, koska en halua sellaista, Inka sanoo sinkulle.
– Ei se mitään, olen lähdössä kuitenkin, Carlos vastaa.
Kosto mielessä?
Illan aikana selviää, että Carlos yrittää suudella Inkaa, mutta tämä kieltäytyy. Inkan mukaan Carlos oli maininnut, ettei keittiössä ole kameroita.
– Olin, että ihan sama. Ei minua kiinnosta, onko täällä kameroita vai ei, mutta en halua, Inka sanoo.
– Vaikka iltanuotiolla tapahtui, mitä tapahtui, ei se tarkoita sitä, että tulisin panemaan ketään, hän summaa.
Neljännessä jaksossa Inka myöntää treffeillään, että on miettinyt kostoseksiä.
– Mutta se ei ole minun tyyppistäni. En ole sellainen ihminen, Inka kertoo pohtineensa.
– Eihän sitä voi tietää, tässä on reissua vielä paljon jäljellä, hän lisää.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Ruutu+:ssa.