Tempparit-iltanuotiolla dramaattinen käänne: Pettäminen paljastuu karulla tavalla

Temptation Island Suomi: Inka murtuu kyyneliin iltanuotiolla.
Temptation Island Suomi

Temptation Island Suomen ensimmäisellä iltanuotiolla kuohuu, kun yksi varatuista naisista saa rajun tiedon kumppaninsa aiemmista tekosista.

Temptation Island Suomessa kuohuu. Avausjaksossa selvisi, että Boston on pettänyt Inka-puolisoaan ennen kuvauksia. Toisessa jaksossa Inka saa asian selville. Ruutu+:ssa on nähtävillä nyt neljä ensimmäistä jaksoa. Varo paljastuksia!

Sinkku-Eva paljasti tuntevansa Bostonin. Hän oli muutamaa kuukautta aiemmin viihtynyt vällyjen välissä Bostonin kanssa laivareissulla. Inka ja Boston alkoivat seurustella kuluvan vuoden tammikuussa. Laivalla Boston ja Eva touhusivat maaliskuussa. Boston myönsi, ettei Inka tiennyt koko totuutta.

Iltanuotiolla Inka saa nähdä Bostonin videon. Ensimmäisenä kuvaruutuun lävähtää Evan esittely. Pian lumipallo lähtee liikkeelle, kun Bostonin teot paljastuvat. Inka katsoo videota epäuskoisen oloisena.

– Tuskin tuota osasit odottaa, iltanuotion isäntä Sami Kuronen sanoo.

– En. Mitä helvettiä? Inka hautaa päänsä kasvoihin.

Tuttu nainen

Inka kertoo tietävänsä Evan. Hän ja Boston tapasivat tämän yhdessä. Puoliso oli kertonut nähneensä naisen laivalla, mutta ei paljastanut, mitä todellisuudessa tapahtui. Boston kertoi vain, että joku nainen oli suudellut häntä poskelle.

– Mulla on ihan vi**n hirveä olo. Siis se, miten Boston on minulle vakuutellut, että en ikinä pettäisi sua, että jos jompikumpi tässä pettää, niin se olet kyllä sinä, Inka kertoo kumppanin sanoneen.

– Mitä helvettiä? En pysty sanomaan enää mitään, hän jatkaa.

Semin kumppani Julia sanoo, että Bostonin teko oli nöyryyttävä. Hänen mielestään mies on käärme.

– Ehkä tässä oli vastaus kaikkiin kysymyksiini, mitä täältä lähdin hakemaan, Inka sanoo.

Inka kertoi aiemmin sinkku-Carlokselle, ettei hänellä ja Bostonilla ole läheisyyttä.

Temptation Island Suomi: Inka nielee kyyneleitään iltanuotiolla.
Inka pyyhki kyyneleitään iltanuotiolla.

Kun varatut naiset lähtevät iltanuotiolta, murtuu Inka kyyneliin.

– Minua oksettaa kaikki se tarina, mitä hän on minulle kertonut siitä laivareissusta, Inka toteaa.

– Mä en pysty sanomaan mitään, hän jatkaa.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Ruutu+-tilauksella.