Tapio Liinoja: Martti Suosalon sanat johtivat kuukausien rääkkiin
Timo Rossin kirjoittamassa elämäkerrassa Tapio Liinoja - Sateet tulevat ajallaan näyttelijä-laulaja paljastaa sattumuksia kuvausten kulisseista.
Näyttelijä-laulaja Tapio Liinojalta ilmestyi lokakuussa Timo Rossin kirjoittama elämäkerta Tapio Liinoja – Sateet tulevat ajallaan (Docendo).
Videolla Salkkarit-tähdet kertovat, mitä samaa heissä ja roolihahmossaan on.
Kirjassa Tapio muistelee elämäänsä ja urapolkuaan, joka on vienyt miestä niin teatterinäyttämöille, televisioon, valkokankaalle kuin legendaarisen Lapinlahden Lintujen riveihin.
Laulu tuli ennen näyttelemistä, kun nuori Tapio hakeutui klassisen laulun yksityistunneille. Myöhemmin hän syvensi osaamistaan Sibelius-Akatemiassa Helsingissä.
Hän rakasti kuorolaulua ja päätyikin maineikkaaseen mieskuoroon Ylioppilaskunnan Laulajiin.
Näyttelijän ammattiin Tapio tutustui tosissaan KOM-teatterissa 1980-luvun alussa. Syksystä 1982 lähtien hän on saanut elantonsa taiteesta.
Elämäkerrassaan Tapio palaa muistoissaan tunnettujen tv-sarjojen ja elokuvien kuvauksiin ja kulisseihin.
Miljoonayleisö sketseillä
Samoihin aikoihin, kun Tapio aloitteli näyttelijänä KOM-teatterissa, nuoret miesnäyttelijät perustivat katusoittoyhtye Lapinlahden Linnut. Kokoonpanon nimi viittasi helsinkiläiseen Lapinlahden mielisairaalaan.
Miesten omituiset performanssit kaupungilla herättivät huomiota lopulta siinä määrin, että levy-yhtiö tarjosi heille sopimusta.
Kun Lapinlahden Linnut saivat ensimmäisen tv-sarjansa, oli suosio taattu. Tammikuussa 1987 TV2:lla starttasi Kyllä elämä on ihanaa - viihdeohjelma.
Yhtyeen toinen televisiosarja Seitsemän kuolemansyntiä pääsi ruutuun seuraavana vuonna ja tavoitti miljoonayleisön.
Sarjan jokainen jakso käsitteli syntiä. Ohjelma oli jäädä pelkäksi haaveeksi, sillä TV1:n viihdetoimituksen silloinen päällikkö Erkki Pohjanheimo ei lämmennyt Lapinlahden Lintujen huumorille ja uhkasi hylätä koko hankkeen.
Kiitos tv-ohjaaja Pertti Melasniemen, joka muokkasi yhtyeen ideoita ja sai Lapinlahden Linnut ruutuun lauantai-iltojen ykköspaikalle.
Hyvän menestyksen ansiosta syntyi kolmas sarja Maailman kahdeksan ihmettä (1990), joka Tapion mukaan sisälsi työryhmän legendaarisimmat sketsit.
Menestys tiesi rahaa. Siitä ainakin Tapio piti huolen.
– Muistan Yleisradion palaverin, jossa Erkki Pohjanheimo esitti meille ehdotuksen palkkioista. Tapsa totesi ilmeenkään värähtämättä, että tarjottu summa oli aivan liian pieni. Hänellä oli onneksi kanttia tuollaiseen. Itse olen aina ollut kehno neuvottelemaan rahasta, Mikko Kivinen muistelee.
Viimeisenä sketsisarjana Yleisradiolle Lapinlahden Linnut teki Kuudesti laukeavan, joka pyörähti televisiossa keväällä 1992.
– Kuudesti laukeavasta ei jäänyt kovin hyvää fiilistä. Olimme väsyneitä, eikä samaa ideoinnin paloa enää ollut. Yritimme päästä helpommalla, joten oivallukset korvattiin toistolla, Tapio tunnustaa muistelmissaan.
Oma tytär mukaan elokuvaan
Alkuvuodesta 1993 tuli kuluneeksi vuosikymmen Lapinlahden Lintujen perustamisesta. Viiden vuoden ajan Tapio oli työstänyt televisioon ainoastaan bändin tv-sarjoja.
Sitten kotipuhelin soi. Yleisradion ohjaaja Jussi Niilekselä tarjosi Tapiolle pääroolia alahärmäläisenä Seppo Vesiluomana seuraavana kesänä kuvattavasta sarjasta Hyvien ihmisten kylä.
Ennen kuvauksia Tapio joutui hakeutumaan luottolääkärinsä juttusille. Kuukausi kettujen lähellä voisi laukaista voimakkaan allergian, joten oireita lievittäviä rohtoja oli saatava matkaan.
Sarjan kuvauksiin Tapio otti mukaan perheensä. He asuivat Härmän kuntokeskuksessa, joten työpäivien jälkeen näyttelijä saattoi viettää aikaa pienten lastensa kanssa.
Hyvien ihmisten kylä -sarjan viimeisessä jaksossa vilahtaa perheen kuopus Aino-vauva, joka pötköttelee isänsä sylissä.
Ylen suosikkisarja Metsoloiden kaltaista kansansuosiota Hyvien ihmisten kylä ei tavoittanut, mutta nousi kuitenkin TV2:n katsotuimpien ohjelmien joukkoon ja keräsi parhaimmillaan ruudun ääreen yli 700 000 katsojaa.
Puhti loppui kahteen kauteen
Kesällä 1994 Tapiosta tuli tv-juontaja. Uutuusohjelma Suomen parhaat esitteli maamme parhaita ilmiöitä ja asioita.
Kaksi tuotantokautta Tapio jaksoi pestiä, sitten hän siirsi juontajavastuun näyttelijä Santeri Kinnuselle.
– Pohdin toisen kauden jälkeen, riittääkö ohjelmassa enää sarkaa jatkaa. Suomen parhaita oli esitelty jo pitkä lista ja hommassa alkoi olla pitkittämisen makua, hän sanoo.
"Sain ankaraa vi****lua"
1990-luvun puolivälissä Tapiota revittiin joka suuntaan. Hänet bongasi yhtenään niin televisiossa, mainoksissa, juonto- ja musiikkikeikoilla kuin valkokankaalla, radiossa ja teatterissa.
Vuonna 1995 hän kokeili uutta työtehtävää ja juonsi Miss Suomi -kilpailun.
– Tiesin jo suostuessani, että saisin osakseni ankaraa vi****lua – enkä ollut väärässä. Tapanani oli kuitenkin tarttua lähes kaikkiin tarjouksiin.
– Suomi on niin pieni maa, että jos täällä alkaa koppavasti valikoida töitä, maine kiirii nopeasti, Tapio toteaa.
Nylon Beatin kiusattavana
MTV3:n kykyjenetsintäohjelma Kiitorata esitteli suurelle yleisölle vuonna 1995 Jonna Kososen ja Erin Koiviston yhtyeen Nylon Beatin. Nuorten ura sai valtavaa nostetta, ja myös Tapio pääsi hetken nauttimaan duon menestystarinasta.
Yhtyeen tuottaja ja sanoittaja Ilkka Vainio kutsui näyttelijän poppareiden ensimmäisen musiikkivideon Teflon Loven kuvauksiin. Tapio esitti luokanopettajaa, jonka kustannuksella Jonna ja Erin keppostelivat.
Video kuvattiin Helsingin Käpylän yhteiskoululla, jossa tuottajan setä työskenteli opettajana.
– Ile latasi puhelimessa hengästyttävään tapaansa sellaisen litanian, etten alkuun ottanut selvää, mistä hän oikein horisi. Osuuteni oli tarkoitus kuvata nopeasti ennen treenejä.
– Kysyin, otanko jotain mukaan. ’Ääh, en minä tiä, ota vaikka pikkutakki’. Siinä ei kauan nokka tuhissut. Video kuvattiin tunnissa, ja sen jälkeen mentiin pelaamaan koripalloa, Tapio muistelee.
Kollega patisti laihdutuskuurille
1990-luvulla Tapio aloitti yhteistyön Timo Koivusalon kanssa, kun hän sai roolin komeana Markkuna kolmannesta Pekko Aikamiespoika -elokuvasta.
– Monet Helsingissä varoittelivat, että älä nyt ainakaan Koivusalon kelkkaan lähde – sehän tekee ihan kauheita leffoja. Juuri tästä syystä vastasin Timolle myöntävästi, näyttelijä sanoo.
Pekko ja massahurmaaja -elokuvan (1995) jälkeen seuraava Timon ja Tapion yhteistyö oli Tapio Rautavaarasta ja Reino Helismaasta kertonut Kulkuri ja joutsen (1999).
Tapio näytteli Rautavaaraa, ja vastanäyttelijänään hänellä oli Martti Suosalo.
– Hetken juteltuamme Manu esitti kysymyksen hieman kakistellen: ’Tuota, mitäs olet mieltä, oletko turhan lihavassa kunnossa Rautavaaraksi?’ Myönsin asian, mutta lupasin, että läski lähtisi kesään mennessä, Tapio paljastaa muistelmissaan.
Elokuvan kuvauksiin hän valmistautui kolmen kuukauden kurinalaisella kuntosalirääkillä, mutta se kannatti ja paino putosi vauhdilla.
Timo halusi nähdä näyttelijöiltä tarkkaa aitoutta. Tapion oli omaksuttava kansantaiteilijan eleet ja olemus, joista haastavimmaksi osoittautui Rautavaaran puheessa pärähtävä ärrä.
Ohjaaja päätti käyttää elokuvassa Rautavaaran alkuperäisiä levytyksiä, mutta pääsi Tapio omalla äänelläänkin laulamaan kolmessa kohtauksessa. Myös kitaran soitto oli aitoa, vaikka näyttelijän mukaan hänen soittotaitonsa ei ollut hääppöinen.
Kulkuri ja joutsen kuvattiin kesällä ja syksyllä 1998. Timo Koivusalon kehotuksesta Tapio ja Martti kiersivät kuvauspaikkoja kahdestaan henkilöautolla. Näin kollegoilla oli mainio tilaisuus rakentaa roolihahmojaan ja vahvistaa keskinäistä dynamiikkaa.
Tapion erinomaisen talousvaiston ansiosta elokuvan päätähdet tienasivat mukavasti menestysleffasta. Tapion ja Martin tekemän sopimuksen mukaan heidän tileilleen alkaisi kertyä markkoja lisäkatsojista, mikäli elokuvan katsojamäärä ylittäisi 100 000.
Kulkuri ja joutsen keräsi teattereihin yli 230 000 katsojaa.
TV2:n kilpailija Kotikadulle
Syksyllä 1995 Hyvien ihmisten kylän ohjaaja Jussi Niilekselä lähestyi jälleen Tapiota. Tällä kertaa hänellä oli tarjota rooli TV2:n draamasarjassa Elämän suola.
– Elämän suolaa tehtiin hengästyttävällä tahdilla. Repliikit opeteltiin edellisiltana, kohtauksia ei juuri ehditty harjoitella ja ne pyrittiin purkittamaan kerrasta, näyttelijä muistelee elämäkerrassaan.
Sarjan viimeinen jakso nähtiin televisiossa helmikuussa 1998. Kanava olisi halunnut jatkaa Kunkaisten-suvun tarinaa uusin jaksoin, mutta tuotantoryhmää ei enää ehditty saada kokoon ja sarja haudattiin.
Kummeli-kuumetta
Tamperelaisen koomikkoryhmän luoma sketsisarja Kummeli oli 1990-luvun alussa noussut suursuosioon.
Vuonna 1996 Kummelilta ilmestyi ruutuun kymmenenosainen humoristinen poliisisarja Lihaksia ja luoteja, jossa Tapio oli mukana.
– Kummelin sarjassakin oli toki käsikirjoitus, mutta kohtaukset toimivat pikemminkin luonnoksina, joiden annettiin elää vapaasti kuvaustilanteessa. Ilmapiiri oli vapautunut ja työskentely hauskaa, Tapio kuvailee.
Kesällä 1997 Tapio kutsuttiin mukaan Kummelin toiseen elokuvaan Kummeli Kultakuume.
Vuotta myöhemmin Tapion Kummeli-yhteistyö jatkui kahdeksanosaisessa komediasarjassa Lääkärit tulessa.
Kummeli työllisti Tapiota vielä vuonna 2006, kun hän piipahti kasettiäijänä elokuvassa Kummelin Jackpot.
Näyttelijälle on erityisesti jäänyt mieleen kohtaus, jossa kasettiäijä virtsaa humalassa housuunsa kesken jutustelun. Neste oli pumpattu Tapion lahkeeseen vesiletkun avulla.
– Puvustaja oli varautunut kuvaukseen useammilla housuilla, mutta kohtaus saatiin purkkiin yhdellä otolla – tosin rimaa hipoen, sillä kaikkien pokassa oli pitelemistä, Tapio kertoo kirjassaan.
Palkkamurhaajaksi hittisarjaan
Harri Nykäsen rikosromaanien hahmoihin perustunut tv-sarja Raid sai ensiesityksen TV1:llä alkuvuodesta 2000.
Siitä tuli aikansa tv-ilmiö, joka keräsi ruutujen ääreen yli miljoona katsojaa ja ansaitsi useita Venla-palkintoja.
Sarjan käsikirjoitus oli syntynyt Tapio Piiraisen ja Harri Nykäsen kynästä alle kolmessa kuukaudessa. Jo kirjoitusvaiheessa he tiesivät haluavansa Tapion palkkatappaja Hammarin rooliin.
Kuvauksiin käytettiin 120 päivää.
– Petyin aluksi, kun kuulin kuvauspäivieni määrän. Ajattelin, ettei hahmo olisikaan niin merkittävä kuin olin ymmärtänyt. Mutta kun luin käsikirjoituksen, juonen rakenne alkoi avautua aivan uudella tavalla.
– Hammar oli rakennettu tarinaan ovelasti. Ensimmäisissä jaksoissa hahmo nähtiin vain sumeassa takaumassa, mutta hänestä puhuttiin jatkuvasti. Synkän lunastajan uhkaa kasvatettiin askel askeleelta, ja mystiikka hahmon ympärillä tiivistyi hienosti, Tapio sanoo.
Hammar syöpyi katsojien mieliin. Siitä näyttelijä sai hupaisan todisteen lomaillessaan Virpi-vaimonsa kanssa Lapissa.
– Virpi poikkesi wc-tiloihin, johon tupsahti myös iloisessa vireessä iltaa viettänyt naisseurue. Yksi heistä varoitti tovereitaan hihkaisten kuuluvalla äänellä: ”Varokaa tytöt, se Hammar on tuolla salissa!”.
Lämmin muisto Veskusta
Kulkurin ja joutsenen jälkeen Tapion elokuvauralla hiljeni peräti kuudeksi vuodeksi.
Syksyllä 2002 sai ensi-illan Timo Koivusalon ohjaama 1900-luvun alun sortokausiin sijoittunut elokuvamusikaali Kaksipäisen kotkan varjossa, jonka pääosissa olivat Mikko Leppilampi, Helena Vierikko ja Vesa-Matti Loiri.
Tapio muistelee lämmöllä työskentelyä Veskun kanssa. Näyttelijäkonkari antoi monta arvokasta vinkkiä fyysisten eleidin toteuttamiseen.
– Hän ei tosin ollut itse ihan parhaassa kunnossa: ylimääräistä painoa oli kertynyt ja jalat temppuilivat, mutta muuten fysiikka oli yhä hämmästyttävän hyvä.
– Vesku tanssahteli pitkin pihaa ja heitti melkein voltinkin. Ja pää pelasi.
Loukkaantuminen kesken kuvausten
Timo Koivusalon ohjaamassa manserock-komediassa Vuonna 85 (2013) Tapio pääsi näyttelemään siskontyttärensä Malla Malmivaaran kanssa.
Mallalla ja enollaan oli vain yksi yhteinen kohtaus.
– Olihan siinä pokassa pitelemistä, kun olimme tunteneet toisemme hyvin jo iät ja ajat. Toisaalta oli aika luontevaakin pelleillä yhdessä kameran edessä, Malla sanoo.
Kuvauksissa Tapio kohtasi myös haasteita, jotka näkyvät valkokankaallakin.
– Loukkasin jalkani kuvauspäivien välissä. Lähdimme O’Malley´s Pubista taksilla Virpin ja parin hänen ystävättärensä kanssa kotimatkalle.
– Jäisillä ulkoportailla liukastuessani taitoin jalkani pahasti. Seuraavana päivänä soitin Timolle ja kerroin tilanteesta. Ei auttanut muu kuin tulla toimeen linkkaavan poliisihahmon kanssa, Tapio muistelee.
Jos katsoja seuraa oikein tarkkana Tapion poliisihahmoa elokuvassa, saattaa huomata hupaisan yksityiskohdan.
Hänen hahmonsa laihtuu ja lihoo samassa kohtauksessa. Ulkokuvat kun kuvattiin kevättalvella 2012, sisäkuvat vasta seuraavana kesänä.
– Laihdutin toista roolia varten enkä hahmottanut, että muutamassa kuukaudessa painoa putosi liikaa, jopa 12 kiloa.
– Muutos näkyy ehkä selkeimmin kohtauksessa, jossa Peppone lähtee kotioveltaan hiihtämään Popedan Sukset-kappaleen soidessa taustalla. Eteisessä hahmo on vielä varsin solakka, mutta ulos astuessaan kasvattaa sekunnissa kunnioitettavan pötsin, Tapio paljastaa.
Lähde: Timo Rossin Tapio Liinoja - Sateet tulevat ajallaan (Docendo, 2026).
