Sydney Sweeney raivostutti Onlyfans-yhteisön

Sydney Sweeney sarjassa Euphoria.
Sydney Sweeney sarjassa Euphoria.

Näyttelijän rooli kohusarjassa on saanut aikuisviihteen tekijät tolaltaan.

Euphoria-sarjan päätähtiin kuuluva Sydney Sweeney on suututtanut Onlyfans-sisällöntuottajat Yhdysvalloissa. Syynä on kohusarjan kolmas kausi, joka on edennyt viidenteen jaksoon HBO Max -palvelussa.

Arkistovideo: Sydney Sweeney ihastui Suomen Lappiin

Sweeneyn esittämä Cassie ryhtyy tekemään sarjassa Onlyfans-sisältöä tavalla, jota pidetään loukkaavana ja jopa laittomana.

Cassie esiintyy koirana pukeutuneena tekokorviin, kaulapantaan, talutushihnaan, rannesiteisiin, häntään ja satiinikorsettiin, joka on peräisin Sweeneyn omasta alusvaatemallistosta. Näissä varusteissa Cassie muun muassa kumartuu ja litkii vettä lattialla olevasta kulhosta.

Esiintymistä ”seksihauvana” on pidetty jo itsessään pilkkaavana ja alentuvana, mutta Cassien seuraava tempaus on saanut osan sisällöntuottajista suorastaan raivoihinsa. Cassie pukeutuu vauvaksi ja makaa sohvalla haara-asennossa läpikuultavassa vaaleanpunaisessa paidassa, hiukset saparoilla ja helistin suussa.

– Naurettavan ja sarjakuvamaisen lisäksi hän tekee sarjassa sellaista, mikä ei ole edes sallittua Onlyfansissa, ja se on jo itsessään raivostuttavaa: esimerkiksi ikäleikit, joissa hänet puetaan vaippaa pitäväksi vauvaksi, kertoo Onlyfans-sisältöä lähes kymmenen vuotta tuottanut Sydney Leathers Varietylle.

Sydney Sweeney sarjassa Euphoria.
Sydney Sweeney sarjassa Euphoria.

Kaunareista tuttu pornotähti tuomitsee

Onlyfansin virallisissa säännöissä lukee, ettei saitilla saa esiintyä mitään alle 18-vuotiaisiin liittyvää sisältöä, ei edes näyteltyä.

Myös entinen Kauniit ja rohkeat -näyttelijä ja nykyinen pornotähti Maitland Ward on ottanut kantaa Sweeneyn esiintymiseen.

– Nykyisessä ilmapiirissä se, että hänet puettiin vauvaksi pornografista Onlyfans-sisältöä varten, on enemmän kuin huolestuttavaa. Se vahvistaa jälleen sitä ennakkoluuloa, ettei seksityöntekijöillä ole moraalia ja että he tekevät mitä vain rahan eteen, Ward toteaa.

– Lisäksi joudumme kärsimään leimasta, jonka mukaan seksityö olisi jotenkin sama asia kuin ihmiskauppa ja hyväksikäyttö. Ja he vain päättivät vitsailla asialla, koska se on ilmeisesti niin hauskaa. Minua ei naurata, ex-saippuatähti jatkaa.