Tositarinaan perustuva elokuva lankeaa yliampuvaan näyttelemiseen
Eden on nyt katsottavissa Prime Video -palvelussa.
Eden
Jännitysdraama ***
Harvoin mitään elokuvaa, jossa on yhtä nimekäs ohjaaja ja yhtä monta tähtinäyttelijää, on pitänyt odottaa yhtä kauan kuin Edeniä. Jo yli vuosi sitten Toronton elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut selviytymistrilleri tipahti viimein kaksi viikkoa sitten vaivihkaa Amazonin Prime Video -palveluun.
Oscar-voittaja Ron Howardin (Kaunis mieli, Da Vinci -koodi) ohjaama elokuva perustuu tositarinaan joukosta eurooppalaisia, jotka muuttivat Galápagossaariin kuuluvalle Floreanalle 1920- ja 30-lukujen taitteessa. Paratiisina nähty paikka muuttui lopulta helvetiksi, kun saarella jo asuneet ihmiset ajautuivat konfliktiin näiden perässä sinne muuttaneiden kanssa.
Eden onkin ennen kaikkea kuvaus ihmisen kyvystä turmella melkein mikä tahansa puhdas lähtökohta synnynnäisellä ahneudellaan, itsekkyydellään ja turhamaisuudellaan.
Pakoon lamaa ja fasismia
Jude Law on saksalainen lääkäri Friedrich Ritter, joka muuttaa saarelle rakastajansa Dore Strauchin (Vanessa Kirby) kanssa vuonna 1929 juuri ennen natsien lopullista valtaannousua. Ritterin päämäärä on kirjoittaa saarella uusi elämänfilosofia, joka pelastaisi ihmiskunnan.
Vuoden 1932 alussa saksalaiset Heinz (Daniel Brühl) ja Margret Wittmer (Sydney Sweeney) muuttavat saarelle poikansa kanssa luettuaan lehdistä väritettyjä juttuja Ritterin ja Strauchin elämästä paratiisissa. Todellisuus saarella on kuitenkin kaukana siitä utopiasta, johon Wittmerit odottivat astuvansa.
Saman totuuden löytää lopulta myös paronitar Antonia Wagner von Wehrborn Bosquet, joka saapuu saarelle vuoden 1932 lopussa kolmen miehen ja mahtailevien suunnitelmien kanssa. Ana de Armasin tulkitsema hahmo on toksinen katalysaattori, joka puskee alun perinkin eripuraisen yhteisön juonimaan toisiaan vastaan ja kohti lopullista verilöylyä.
Yliampuvaa näyttelemistä
Eden on kiehtova tositarina, jonka dramaturginen toteutus ei valitettavasti lunasta korkeita odotuksia. Näyttelijät ovat pääosin yliampuvia, varsinkin de Armas, jonka läpinarsistinen paronitar on heti alusta lähtien niin vastenmielinen, että hahmo uhkaa muuttua karikatyyriksi. Myös Law’n esitys Ritterinä tasapainoilee synkän ja naurettavan rajoilla.
Puutteistaan huolimatta Eden pitää otteessaan loppuun saakka, etenkin siksi, että katsoja haluaa tietää kuinka kaikki lopulta päättyy. Huonosti tietenkin, mutta kuinka huonosti, on keskeinen kysymys, jonka Howard pitää onnistuneesti pimennossa kliimaksiin saakka.
O: Ron Howard. N: Jude Law, Ana de Armas, Vanessa Kirby, Daniel Brühl, Sydney Sweeney. (USA 2024). 129 min. Prime Video