Suomalaisesta tieteisromaanista elokuva

AJ Annila
AJ Annila

AJ Annilan seuraava pitkä elokuva paljastettiin Cannesin marketissa.

Jussi-palkittu suomalaisohjaaja AJ Annila ohjaa pitkän elokuvan Risto Isomäen tieteisromaanista Sarasvatin hiekkaa, joka oli yksi vuoden 2005 Finlandia-ehdokkaista. Romaani on myös palkittu Tähtivaeltaja-palkinnolla vuoden parhaana suomenkielisenä tieteisromaanina.

Arkistovideo: Tommi Korpela Katson haastattelussa

Ekologiseksi trilleriksi kuvailtu Sarasvatin hiekkaa varoittaa siitä, mihin Maapallon nykyinen kehitys saattaa johtaa. Suomessa, Grönlannissa ja Intiassa liikkuvan tarinan polttopisteessä ovat tutkijat, jotka kohtaavat toisistaan näennäisesti irrallisia ilmiöitä.

Intian valtameren rannikolta löytyy muinaisia suurkaupunkeja, joiden yhteydessä on luurankokenttiä. Bahamasaarilla lomaileva tutkija ihmettelee puolestaan kivenjärkäleitä, jotka poikkeavat alueen kallioperästä. Samaan aikaan Grönlannin mannerjäätikön uumenissa sulamisvedestä muodostuva järvi katoaa itsestään.

Suomalais-brittiläinen yhteistuotanto

Isomäen romaani yritettiin siirtää elokuvaksi ensi kerran jo vuonna 2011. Tuolloin asialla oli ohjaaja Aku Louhimies, jonka hanke sai kehittämistukea elokuvasäätiöltä 30 000 euroa. Projekti kuitenkin kaatui.

Annila ohjaa elokuvan suomalaiselle Making Movies -yhtiölle, jonka tunnetuimpia elokuvia ovat Petri Kotwican psykologinen trilleri Musta jää sekä Klaus Härön draamat Miekkailija, Tuntematon mestari ja Rakkaani merikapteeni. Elokuvan osatuottajana toimii brittiläinen Momentum Films.

AJ Annila elokuvan Ikitie kuvauksissa.
AJ Annila elokuvan Ikitie kuvauksissa.

Cannesin elokuvamarketissa julkaistu projekti on saanut tekijöiden mukaan jo kehittämistukea Suomen elokuvasäätiöltä sekä Screen Scotlandilta.

Annilan mukaan Isomäen romaani näyttää todellisen lopputuloksen, mikä ihmiskuntaa odottaa, jos emme pysäytä nykyistä suuntaa. Ohjaajan mukaan totuus on fiktiota kauhistuttavampi tarinassa, joka on juuri nyt ajankohtaisempi kuin vielä koskaan aiemmin.

Debytoi kungfu-elokuvalla

Annila nousi pinnalle 20 vuotta sitten esikoispitkällään, kungfu-toimintadraamalla Jadesoturi, jonka jälkeen hän on ohjannut kauhuelokuvan Sauna sekä palkitun Antti Tuuri -sovituksen Ikitie. Annila on myös ohjannut televisiosarjat Rauhantekijä ja Kooninimi: Annika sekä pääosan vakoojadraaman Nyrkki kahden kauden jaksoista.

Ohjaaja on myös kiinnitetty Elisa Viihteen kuusiosaiseen sarjaan Helsinki 1939, jonka tapahtumat sijoittuvat talvisodan aikaiseen Hotelli Kämppiin. Lisäksi Annilalla on kehittelyssä oman tuotantoyhtiönsä kautta psykologinen trilleri Don’t Come After Me.