Alma Pöysti ulos huippuohjaajan elokuvasta

Alma Pöystin tilalle palkattiin toinen tunnettu suomalaisnäyttelijä.
Ohjaaja Klaus Härön uuden elokuvan Hetki ennen valoa kuvaukset ovat käynnistyneet Helsingissä. Elokuvan pääroolissa ei kuitenkaan nähdä enää Alma Pöystiä, vaan Laura Birn.
Arkistovideo: Kari Hietalahti kertoo Klaus Härön elokuvasta Ei koskaan yksin
Virallista selitystä dramaattiselle näyttelijävaihdokselle ei ole annettu, vaikka Pöystistä, Häröstä ja toista pääosaa esittävästä Oona Airolasta julkaistiin jopa yhteiskuva maaliskuussa.
Katso yritti tavoitella Pöystiä, mutta ei saanut tältä kommenttia. Making Movies -tuotantoyhtiöstä puolestaan todetaan vain, että Pöysti tippui pois ”aikataulullisista syistä”.

Aiheena hoitoalan kriisi
Hetki ennen valoa kertoo kahden naisen ja vastasyntyneen vauvan ratkaisevista päivistä keskellä hoitoalan kriisiä. Birn näyttelee uran ja yksinhuoltaja-arjen keskellä tasapainottelevaa erikoissairaanhoitaja Inkaa. Airola ja Jussi Vatanen nähdään vastasyntyneen vanhempina. Sivurooleja esittävät myös Mari Rantasila ja Kaarina Hazard.
Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Kirsi Vikman ja Jimmy Karlsson, jotka käsikirjoittivat Härölle myös menestyselokuvat Äideistä parhain ja Rakkaani merikapteeni. Vuosina 2005 ja 2022 julkaistut elokuvat keräsivät Suomessa yhteensä yli 340 000 katsojaa. Kaikkiaan Härön aiemmat yhdeksän pitkää elokuvaa ovat keränneet Suomessa yhteensä noin 900 000 katsojaa.
Hetki ennen valoa saa ensi-iltansa elokuvateattereissa syksyllä 2026.