Roikkuvan ihon poistaminen nostattaa tunteita Satakiloisissa siskoissa

Roikkuvan ihon poistaminen nostattaa tunteita Satakiloisissa siskoissa

Tammy yrittää eroon sähkötupakasta päästäkseen leikkaukseen, mutta purkaa kiukkunsa perheeseensä.

Satakiloiset siskot -realitysarjan uusi kausi alkaa TLC:llä keskiviikkona 18. kesäkuuta. Kaudella puidaan muun muassa valtavan laihtumisen vaikutusta vartaloon. 

Video: Aarni Mikkolan laihdutusleikkaus.

Paljon painoaan pudottaneen Tammy Slatonin operaatio ylimääräisen ihon poistamiseksi on vielä kesken, sillä hän kamppailee päästäkseen eroon huonoista tavoistaan. 

Sähkötupakoinnin lopettaminen ennen suurta leikkausta on osoittautunut Tammylle isoksi haasteeksi.

Hän on kamppaillut tupakoinnista eroon lääkärin avustuksella jo muutaman kuukauden ajan.

– Olen valmis hankkiutumaan eroon tästä ihosta. Kun katson itseäni, näen laihtuneeni, mutta näen myös kaiken roikkuvan ihon. Se saa minut tuntemaan itseni rumaksi, Tammy kertoo.

Tammyn lääkäri jakoi Instagramissa kuvia potilaansa hurjasta muodonmuutoksesta:

Chris-veli haluaa eroon rinnoistaan

Tammyn veli Chris Combs on jo käynyt vastaavassa leikkauksesta, jossa poistettiin painonpudotuksen jälkeen roikkumaan jäänyttä ihoa.

– Pystyn näkemään vehkeeni, Chris ilakoi muistellessaan ensimmäistä ihmetyksen aihettaan, kun kääreet poistettiin.

Leikkauksen jälkeen hän ei omien sanojensa mukaan noussut sohvalta viiteen viikkoon. Noiden viikkojen aikana hän arvioi nukkuneensa enemmän kuin kymmenen vuoden aikana yhteensä.

Chris löytää vartalostaan kuitenkin vielä korjattavaa.

– Minulla on vanhan miehen roikkuvat rinnat. Tissini ovat isommat kuin suurimmalla osalla naisista, Chris päivittelee.

Tammy (vas.) ja Amy ovat pudottaneet sarjan aikana painoaan todella paljon.
Tammy (vas.) ja Amy ovat pudottaneet sarjan aikana painoaan todella paljon.

Amy ryntäsi uuteen suhteeseen

Tammyn ja Chrisin siskon Amy Slaton-Haltermanin elämässä puhaltavat uudet tuulet. Hänellä on uusi kämppis, eli takaisin kotiseudulle palannut sisko Amanda Halterman

Hänellä on myös uusi mies. Kumppani on uutistoimittaja Brian Lovvorn, jonka Amy löysi konsertista. He ovat olleet siitä lähtien erottamattomia.

– Mies vaikuttaa olevan ihan ok, ja hän tulee hyvin toimeen lasten kanssa, Tammy arvioi sarjan uuden kauden alussa.

Tammy ja Chris ovat yhtä mieltä siitä, että Amylla on paha tapa rynnätä suin päin suhteisiin.

– Yhtenä viikkona hän treffailee jotakin tyyppiä ja rakastuu, toisena tai kolmantena viikkona hän on jo menossa naimisiin, Chris päivittelee.

– Amy ryntää uuteen suhteeseen kuin persaus olisi tulessa, Chris hekottaa.

Satakiloiset siskot keskiviikkona 18.6. klo 21.00 alkaen TLC:llä.