Reijo Taipale haluttiin elokuvaan: "Täynnä pidäteltyä erotiikkaa"

Iskelmälaulaja Reijo Taipale, 2010.
20100818, Esakallion lava, Somero.Kari Tapiolla on omat rituaalit ennen illan keikkaa.Kuvassa Reijo Taipale.7 pŠivŠŠ / Atte Kajova.

Elokuva Onnen maa kietoutuu iskelmälegenda Reijo Taipaleen kappaleiden ympärille.

Markku Pölösen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa draamakomediassa Onnen maa (1993) eletään 1960-luvun alkua Pohjois-Karjalassa.

Videolla laulaja Suvi Teräsniska kertoo teinivuosiensa musiikkimausta.

Pertti Koivula näyttelee kaupunkiin muuttanutta Tenho Hirvolaa, joka palaa kesäksi kotitilalleen Aarne-veljensä (Taisto Reimaluoto) avuksi maatöihin.

Reijo Taipaleen tangot, lavatanssit ja varsinkin kaunis Virva (Katariina Kaitue) häiritsevät Tenhon keskittymistä työntekoon.

Onnen maa nähdään lauantaina 25. lokakuuta klo 22.00 TV2:lla.

Ohjaajan lapsuusmaisemissa

Iskelmälaulaja Reijo Taipaleella oli jo ennen Onnen maata kokemusta elokuvan teosta.

Mieleenpainuvimpia elokuvamuistoja oli Aki Kaurismäen ohjaama Tulitikkutehtaan tyttö (1990). 

Aki oli pyytänyt Reijoa elokuvan lavatanssikohtaukseen laulamaan Satumaan. Artisti oli heti innoissaan mukana luottohanuristinsa Erkki Frimanin kanssa.

Onnen maa, 1993, Riikka Räsänen, Pertti Koivula.
Pertti Koivulan kanssa elokuvassa nähdään Riikka Räsänen.

Ensimmäisen kerran Reijo lauloi valkokankaalla Satumaata jo vuonna 1963 Mauno Kurkvaaran ohjaamassa iskelmäelokuvassa Lauantaileikit.

Toisin kuin Lauantaileikeistä, Onnen maasta tuli menestyselokuva, joka kahmi alan palkintoja.

Se kuvattiin ohjaajan lapsuudesta tutuilla seuduilla Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa. Elokuvan teema oli lähellä Markun sydäntä. Olihan hän kasvanut sen ajan Suomessa, jossa tanssilavat kuuluivat ihmisten lauantai-iltoihin.

Tangon erotiikkaa

Myös Reijo oli syntyjään maalaispoika. Lapsuutensa hän oli viettänyt Miehikkälän Taipaleenkylässä, jota hänen sukunsa oli asuttanut 1500-luvulta lähtien.

Kun Markku kirjoitti Onnen maan käsikirjoitusta, hänen päässään soivat Reijo Taipaleen tangot. Hän halusi nimenomaan Reijon elokuvaansa.

– Markun mielestä hänen tulkintansa Unto Monosen tangosta Tähdet meren yllä on kaikkien aikojen paras tango, täynnä pidäteltyä erotiikkaa ja onnen odotusta, Hellevi Pouta kirjoittaa Reijon elämäkerrassa.

Onnen maa oli Pertti Koivulan ensimmäinen suuri elokuvarooli. Kuvassa myös vastanäyttelijä Katariina Kaitue.
Onnen maa oli Pertti Koivulan ensimmäinen suuri elokuvarooli. Kuvassa myös vastanäyttelijä Katariina Kaitue.

Elokuvan apulaisohjaaja Nadja Pyykkö lähestyi Reijoa, mutta tällä kertaa laulaja ei siltä istumalta rynnännyt elokuvan tekoon. Hän halusi ensin nähdä käsikirjoituksen.

Se miellytti, ja eräänä kesäisenä maanantaipäivänä Reijo hurautti mökiltään Kivisalmen lavalle nauhoittamaan osuuttaan.

– Reijo oli nopealiikkeinen ja vaikutti hermostuneelta. Kun hän nousi lavalle, hän teki tangolaulajan roolinsa upeasti. Jokainen ele ja katse tukivat täydellisesti tangon tulkintaa, muistelmissa kerrotaan. 

Elinikäinen ystävyys

Pertti Koivulaa suunniteltiin alun perin Aarneksi, mutta näyttelijää kiinnosti enemmän Tenhon rooli.

– Hän puhui ummet ja lammet siitä, miten syvä ja monipuolinen suhde hänellä on tangoon ja miten hyvin hän sitä tanssii ja tulkitsee. Hän sai haluamansa roolin. Hänen tukkansa vain värjättiin tummaksi, Reijo Taipelaan elämäkerrassa muistellaan. 

Onnen maa keräsi elokuvateattereihin yli 14 000 katsojaa ja miljoonayleisön televisiossa.

Elokuvan menestyksen myötä Reijo levytti albumin Onnen maa – lauluja elokuvasta.

Onnen maa tehtiin alun perin tv-elokuvaksi, mutta se pääsi myös elokuvateatteihin.
Onnen maa tehtiin alun perin tv-elokuvaksi, mutta se pääsi myös elokuvateatteihin.

Vaikka Reijo suoritti oman osuutensa tangokuninkaana yhdessä kuvauspäivässä, ehti hän ystävystyä elokuvan päätähden Pertin kanssa. 

Kuvausten jälkeen Reijo kävi katsomassa kaikki näyttelijän teatteriesitykset. 

Reijo Taipale menehtyi Alzheimerin tautiin 26. huhtikuuta 2019. Hän oli kuollessaan 79-vuotias.

Lähde: Hellevi Poudan Satumaa- Reijo Taipaleen tarina (Karisto, 2017). 

Onnen maa nähdään lauantaina 25. lokakuuta klo 22.00 TV2:lla.