Pirkko Mannola muistelee uransa ikäviä hetkiä: ”Oli hyväksikäyttöä”

Oli vuosi 1958, kun Pirkko Mannolan Tomi-veli ystävineen ilmoitti löytöpalkkion toivossa siskonsa Miss Suomi -kilpailuun. Kohta Pirkko jo matkusti Tampereelta Helsinkiin kauneuskilpailuihin, jotka järjestettiin loppuunmyydyssä Messuhallissa.

Videolla traileri The Helsinki Effect -dokumentista:

Pirkko kruunattiin maamme kauneimmaksi, ja hänen elämänsä lähti nousukiitoon raketin lailla. Nopeasti avautui tie filmitähdeksi, kun Suomen Filmiteollisuutta johtanut Toivo Särkkä kiinnitti vastakruunatun Miss Suomen kuukausipalkkaiseksi elokuvanäyttelijäksi.

– Filmiyhtiölle tuli halvaksi käyttää minua koko ajan joka filmissä. Jokainen levy-yhtiö teki oman iskelmäfilminsä. Särkkä huomasi, että minussa on kapasiteettia tehdä niitä, Pirkko sanoo.

Suomen Filmiteollisuuden palkalliseksi käveli 19-vuotias kokematon maalaistyttö. Jälkikäteen Pirkko on ihmetellyt, miten niin kokemattomana selvisikin moisesta. Ensin hänet repäistiin levylaulajaksi, sitten kameran eteen.

Etenkin 1960-luvun alussa filmejä tehtiin kuin liukuhihnalla.

– Käsikirjoittaja-ohjaaja Aarne Tarkas kilpaili sillä, että pystyy tekemään kahdessa viikossa filmin. Rillumarei-elokuvien aikaan filmejä syntyi kovaan tahtiin. Sille ajalle mahtuu Virtasta, Lahtista ja muuta hupailua.

Levy-yhtiöiden riidanaihe

Miss Suomen ensimmäinen rooli oli hotellin työntekijä Sirkka Ville Salmisen ohjaamassa Yks tavallinen Virtanen (1959).

Pirkko oli mannekiinikiertueella pohjoisessa, kun sai Särkältä puhelun. Pian hän jo oli kuvauspaikalla.

– Minä auoin suutani ja Eila Pellinen lauloi. Sain hirveästi kehuja laulusta, enkä kehdannut tunnustaa, että Pellinen siinä laulaa, Pirkko muistaa.

Olisihan Pirkolla ollut itselläänkin laulajan lahjat, mutta levy-yhtiöt olivat tuohon aikaan tarkkoja artisteistaan ja heidän tekemisistään.

– Hirveän usein lauloin elokuvassa, mutta Fazerin tähdet sitten levyttivät ne, koska minä en scandialaisena saanut. Levy-yhtiöiden sopimukset olivat todella tiukkoja, ja yhtiöt suorastaan tappelivat. Pahimmat viholliset olivat Scandia ja Fazer.

Elokuvaa tähdittivät myös Hannes Häyrinen, Siiri Angerkoski, Martti Katajisto ja Leni Katajakoski.

Leffa kuin fiasko

Vuonna 1960 Pirkolta ilmestyi peräti neljä elokuvaa: Nina ja Erik, Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut, Kaks tavallista Lahtista ja Opettajatar seikkailee.

Reino Helismaan käsikirjoittaman ja Ville Salmisen ohjaaman Kaksi tavallista Lahtista -elokuvan Pirkko muistaa fiaskona. Se kun lähetettiin Suomen ehdokkaana Berliinin elokuvajuhliin kilpailemaan Kultaisesta karhusta.

– Se oli maailman huonoin filmi. Kriitikot sanoivat, kuinka Suomi kehtaa lähettää Berliiniin tämmöisen filmin, kun viisi vuotta aiemmin ehdokkaana oli Tuntematon sotilas. Oli kyllä kova pudotus.

– Särkkä käveli ennen aikojaan pois festareilta, kun huomasi, miten huonon vastaanoton filmimme sai. 

Huono elokuvaedustus haihtui Pirkon mielestä, kun hän pääsi elokuvajuhlissa tervehtimään Hollywood-tähti Cary Grantia ja laulamaan kansainväliselle yleisölle.

– Joku kykyjenetsijä kertoi tuntevansa Werner Müllerin. Olin kuin Liisa Ihmemaassa, eihän minulla ollut tietoakaan, että Müller oli yksi suurimpia kapellimestareita.

Pitkien neuvottelujen jälkeen Pirkko pääsi Müllerin koelauluun. Levytyssopimuksen allekirjoittamista hidastivat suomalaiset levy-yhtiöt, jotka väänsivät kättä oikeuksistaan. Müllerin levyjen julkaisija Suomessa oli Fazer. 

– Vuoden tappelin, että levytyssopimus syntyi. Niitä levyjä ei koskaan myyty Suomessa, mikä oli ihan älytön sopimus. Nykyään on vaikea tajuta, miten levy-yhtiöt omistivat laulajansa.

– Särkkä oli samanlainen. Jos Fennada pyysi minua filmiinsä, hän ilmoitti ehdottoman ein, Pirkko muistelee. 

Kielitaidon puutteesta ura Saksassa ei jäänyt kiinni. Viisas äiti oli lähettänyt tyttärensä tyttölyseon vuosina kesäksi Saksaan kirkkoherran perheeseen kieltä oppimaan.

Myöhemmin siellä levyttäessään olisi syntynyt filmisopimuskin, jos vaan Pirkko olisi jäänyt maahan.

Pirkon näyttelijäkollega Anneli Sauli näytteli 1960-luvulla noin 40 elokuvassa Saksassa.

– Hän uskalsi rohkeasti jättää kotimaan taakseen. Minä en uskaltanut. Olin koko ajan toinen jalka Suomessa, missä keikkailin ja filmasin. Pyörin Saksassa sen, minkä ehdin.

– Kun Markku Veijalainen kirjoitti elämäkertani, hän sanoi, että minulla olisi pitänyt olla manageri. Olisin voinut panostaa Saksaan, mutta minähän hyörin joka puolella ja otin kaiken työn vastaan. Koko sirkus piti itse hallita, Pirkko sanoo.

"Pelkäsin tuimaa Siiriä"

Pirkko kuvasi 1960-luvulla useimmat elokuvansa Aarne Tarkaksen ohjauksessa. Hän muistaa miehen kilttinä ja mukavana ohjaajana.

– Hän ei ollut henkilöohjaaja ja olisi voinut olla vähän ankarampikin. Hän antoi ihmisen olla oma itsensä eikä sitonut mihinkään. Itse varmaan pelasin vain nuoren tytön charmilla. Ei minulla ollut taitoa tai kykyä, mutta Aarne luotti minuun.

Jo 1950-luvun puolella Pirkko pääsi tutustumaan Suomi-Filmien ikimuistoiseen Siiri Angerkoskeen. Lahjakas näyttelijä leimautui elokuvayhtiön kuukausipalkkalaisena sisäkön ja pirttihirmun rooleihin.

– Suomen Filmiteollisuuden toiminnassa oli hyväksikäyttöä. Pienellä palkalla minulla ja Siirillä teetettiin paljon töitä. 

Kulisseissa Siiriä pidettiin vaikeana ihmisenä. Pirkkokin alkuun pelkäsi tuimaa rouvaa, josta kerrottiin monenlaisia tarinoita. Jos Siiriä ei huvittanut filmata, taipui Särkkä näyttelijän tahtoon.

Siirin ystäväksi oli vaikea päästä, mutta Pirkko tuli kollegan kanssa mainiosti toimeen.

– Kun kannoin Siirille kahvia, hän sanoi ”Sinä ole nöyrä, sinusta tulee hyvä näyttelijä”, Pirkko naurahtaa.

Pirkko muistaa legendan myös avuliaana ihmisenä.

– Minun on hirveän helppo itkeä kameran edessä, mutta nauru on vaikeaa. Siiri opetti minulle luonnollisen naurun tekniikan. Hän kutittelikin minua, jotta sai minut kikattamaan.

Koira pilasi rakkauskohtauksen

Toivo Särkän muistelu saa Pirkon naurahtamaan. Ensimmäisenä mieleen nousee miehen saksanpaimenkoira, joka kulki isäntänsä mukana kaikkialle.

– Se oli hirveän iso ja pelottava koira. Kaikki sitä pelkäsivät. Aina kun tuli otto, Särkkä otti koiran kuonosta kiinni. Se kun läähätti niin kauheasti. Kerrotaan, että Liana Kaarinan elokuvan rakkauskohtauksessa kuuluva läähätys tuli Särkän koirasta, eikä ollut lainkaan näyttelijöistä lähtöisin.

– Studiossa Särkkä oli kovaääninen ja huusi hirveästi. Kun tein Stig Fransmanin kanssa Ihanaa seikkailua, Särkkä huusi ”ettehän te osaa edes suudella”. Sitten hän otti minut ja veti oikein kunnon suutelon, näyttelijä muistelee huvittuneena. 

Pirkolle muistuu entisestä johtajastaan sellainenkin hauska yksityiskohta, että hänellä piti aina olla ranskanleipää ja lauantaimakkaraa. 

Särkkää muistellessa mieleen palaa ikävä temppu, joka maksoi Pirkolle kansainvälisen elokuvaroolin.

– Sain iskelmäfilmitarjouksen Wienistä. Kun pyysin kuvauslupaa Särkältä, hän sanoi, että alamme kuvata Pikku pyhimystä, jossa minulla olisi iso rooli. Sitä ei sitten koskaan kuvattukaan, mutta Särkkä ei myöskään päästänyt minua.

– Olin kiltti tyttö ja menin kysymään. Olisi pitänyt tehdä kuin Anneli Sauli ja lähteä vaan, Pirkko miettii.