Raju tilanne tv-kuvauksissa – Janne Grönroos verissä päin

Realityohjelman kisaajat joutuvat hyiseen mereen.
The Box Suomi -sarjassa kilpailijat eivät ennakkoon tiedä mitään tulevista tehtävistä tai niiden säännöistä. Heidät viedään kisapaikoille keltaisissa bokseissa, joissa heidän pitää navigoida omin päätelmin tehtävät suoritetuiksi.
Video: Taru Valkeapää kertoo syyn lähteä mukaan The Box Suomeen.
Sarjan toisessa osassa kilpailijat vapautuvat bokseista risteilylaivan hytteihin kylpytakeissa.
– Tuli kauhea déjà vu -kokemus. Tuli olo, että olenko jossain vanhassa krapulaunelmassa, radio- ja tv-juontaja Janne Grönroos pohtii tehtävän luonnetta.
Sitten laivalla tulee kuulutus merihädästä. Lopulta selviää, että kilpailijoiden pitää pelastautua hyiseen mereen tehtävän selvittääkseen.
”Järkyttävän iso koukku”
Suurin osa kilpailijoista osaa täysin oikeaoppisesti poistua hätäteitä pitkin laivasta, ja he selviävät pelastushelikopterin laskemille pelastusvaljaille. Pahoja vaikeuksiakin silti ilmenee.
– Niissä valjaissa oli sellainen järkyttävän iso koukku. Se tuli täysillä naamaan, Janne muistelee kisan jälkeen.
Veri valuu pitkin Jannen naamaa, kun hän viimein pääsee helikopterin kyytiin.
– Kun tehtävä oli ohi, istuin ja pohdin, että ”taaskaan Janne et miettinyt, vaan teit vain”, Janne kertoo kameralle.

Harhautus hämää
Osa kisaajista alkaa kuitenkin antaa ensiapua laivan kansikäytäville hämäyksen vuoksi jätetyille ihmisnukeille.
– Ympärillä oli, ei nyt ruumiita, mutta… Suoraan sanottuna en ole ihan varma, miten tuollaisissa tilanteissa kuuluu toimia, tubettaja Juuso “Herbalisti” Karikuusi tunnustaa.
– Kylkiasentoon, toivottavasti kaikki on hyvin, Juuso huohottaa yrittäessään auttaa valeruumista.
The Box Suomi Nelosella maanantaisin kello 20.00.