Karita Tykkä tekee televisiossa uskomattoman tempun: ”Meinasin oksentaa”

– Halusin tehdä sen poikani takia, Karita tilittää Katsolle.
Nelosella ja Ruudussa käynnistyy 22. syyskuuta mielenkiintoinen uutuussarja.
Kyseessä on norjalaisformaattiin perustuva The Box Suomi, jonka kotimainen versio on kuorrutettu kaiken kansan tuntemilla julkkiksilla.
Yksi heistä on ex-missi ja hyvinvointiyrittäjä Karita Tykkä, joka loksauttaa leuat heti avausjaksossa.
Sen enempää paljastamatta kerrottakoon, että Karita hinataan ohjelmassa hirviömäisiin korkeuksiin. Sitten seuraa temppu, joka jäisi valtaosalta veronmaksajista tekemättä.

Tekee kuten opettaa
Kaunottaren mukaan hän on ollut hyvinkin haluttu kasvo telkkariin.
– En ole koskaan lähtenyt mihinkään ohjelmiin, vaikka koko ajan on kysytty mukaan. Mutta tässä oli sitä jotain.
Yksi syy oli kuulemma tuleva uutuuskirja. Markkinoille putkahtaa 8. lokakuuta opus nimeltä Kaikki rohkeus meissä – ajatuksia rakkaudesta ja kasvusta (WSOY).
– Halusin toimia siten kuin itse kirjoitan ja olla rohkea.

Esimerkki pojalleen
Karita kertoo kysyneensä valmentajaltaan neuvoa ohjelmaan osallistumisesta.
– Hän sanoi, että hei. Kirjoitatko sä pelkästään siitä rohkeudesta, vai oletko rohkea? Sitten tajusin, että ei hitto, mun on pakko lähteä mukaan.
Tajusin, että ei hitto, mun on pakko lähteä mukaan.
Vuoden 1997 Miss Suomi halusi myös olla rohkaiseva esimerkki omalle teini-ikäiselle pojalleen.
– Että mennään välillä sinne epämukavuusalueelle. Uskalletaan rohkeasti painaa tulta päin.
”Ihan hirveää”
Palataan vielä henkeäsalpaavaan tv-suoritukseen. Jahka kyseinen jakso julkaistaan, monen mielessä käy varmasti kysymys: miten Karita kykeni siihen?
– Olihan se tosi kova juttu. Ja ihan hirveää. Meinasin oksentaa siellä.
– Halusin tehdä sen poikani takia. Täytän ensi vuonna 50 ja päätin näyttää, että hei, äiti menee ja tekee nyt näin!

Kovat keinot käyttöön
Hyvinvointibisneksillään miljonääriksi tullut Karita ei mitä ilmeisimmin lörpöttele lämpimikseen henkisestä voimavarasta.
The Box Suomen avausjaksoa katsellessa näkee, kuinka hän ammentaa aidosti voimaa hurjaa suoritustaan varten.
Rauhoitin hermostoni pitkällä uloshengityksellä.
– Hengitystekniikalla oli siinä suuri merkitys, Karita nyökkää.
– En tiedä kuuluuko se jaksossa, mutta otin ammatilliset työkalut käyttöön. Rauhoitin hermostoni pitkällä uloshengityksellä.
The Box Suomi Nelosella ja Ruudussa 22. syyskuuta alkaen.