Janni Hussi & Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Näin voisi sanoa”

Janni Hussi & Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Näin voisi sanoa”

Rallitähti ja suosikkikartturi kolusivat Kreikassa yhdessä useita hotelleja läpi.

Jari-Matti Latvalan, 40, ja Janni Hussin, 33, yhä tiivistyvä yhteistyö tuottaa makoisaa hedelmää.

Janni Hussin erikoishaastattelu Suomen MM-rallissa:

Siitä viimeisin osoitus on Kreikassa ajettu ralli, jossa valtaosaa kuskeja kävi aidosti sääliksi. Niin murskaavan ylivoimaisia Jari-Matti ja Janni olivat.

– Meillä meni kyllä kieltämättä aika hienosti Kreikassa, Janni myhäilee Seiskalle aurinkoisessa Helsingissä.

– Saavutimme siellä kaikki luokkavoitot ja vielä kokonaiskisan voitonkin. Kaikki, mihin osallistuttiin, myös voitettiin.

Kuumat aluskerrastot

Viime viikko Kreikassa oli kuuma ja helteinen. Jannin mukaan lämpötila Toyotan rallitykissä alkoi nousta paikoin melkoisen hurjiin lukemiin.

– Ohjaamossa oli rallin aikana sellaiset 50–60 astetta.

– Sitten istut siellä paksussa ajopuvussa, jonka alla on vielä pitkät, palonkestävät aluskerrastot, Janni hymähtää.

Hurja hotelliralli

Myös maisema vaihtui tiuhaan historic-sarjan EM-osakilpailussa. Jopa niin tiuhaan, että Jari-Matti ja Janni vaihtoivat hotelleja kuin sukkia.

– Majoituimme Jari-Matin kanssa viikon aikana viidessä, ellei peräti kuudessa eri hotellissa. Siinä sai kyllä sykkiä!

Olin että hyi!

– Sellaistahan se oli, että aina vaan kamat läjään hotellihuoneeseen ja sitten taas seuraavaan paikkaan.

Hikiset & muhineet

Suomalainen vauhtikaksikko tuuletti Kreikan rallivoittoa Delphissä, josta oli vielä vajaan kolmen tunnin iltasiirtymä pääkaupunki Ateenaan.

Asiat vain tapahtuvat luonnostaan.

– Saavuimme niin myöhään Ateenaan, etten enää jaksanut levittää ajokamoja hotellihuoneeseen vain muutaman tunnin takia, Janni tunnustaa.

– Mua oikein nauratti, kun purin Suomessa ne Kreikassa sullotut hikiset ajokamat suoraan pesukoneeseen. Olin että hyi! Ne olivat niin hikiset ja muhineet.

Hiottua yhteispeliä

Jälkikäteen ajatellen kaikki hikoilu ja vaivannäkö kannatti. Jannin ja Jari-Matin murskaava ylivoima puhuu puolestaan.

Alkaa olla aika hiottua tuo meidän toimintamme.

Voiko tuloksista päätellä, että kaksikon ammatillinen suhde vain syvenee ja syvenee ralli toisensa jälkeen?

– Kyllä näinkin voisi sanoa, Janni nyökkää.

– Alkaa olla aika hiottua tuo meidän toimintamme. Ei enää paljon tarvitse miettiä, kumpi tekee mitäkin. Asiat vain tapahtuvat luonnostaan.

”Iso helpotus”

Mikä oli ralliässä Latvalan palaute kartturilleen noinkin menestyksekkään rallin jälkeen? Janni miettii ja puree alahuultaan.

– Hyvää palautetta tuli. Tämä oli koko kauden raffein kisa.

– Meillä pelasi hienosti yhteistyö ja kalusto. Se oli iso helpotus, koska keskeytyksiäkin on mahtunut matkan varrelle.

Selvät suunnitelmat

Seuraava historic-sarjan EM-osakilpailu ajetaan syyskuun lopulla Italian Elballa. Janni ja Jari-Matti osallistuvat lokakuun Asturia-ralliin Espanjassa.

– Meillä on Jari-Matin kanssa vielä muutama kisa tulossa, vähän etuautohommia ja aika paljon testipäiviä.

– Kalenteria kun katsoo, niin suurin osa merkinnöistä on vain rallia, rallia ja rallia, Janni myhäilee.

Janni Hussi antoi Seiskalle haastattelun Nelosen The Box Suomi -ohjelman lehdistötilaisuudessa. Janni nähdään ohjelman juontajana.
Janni Hussi antoi Seiskalle haastattelun Nelosen The Box Suomi -ohjelman lehdistötilaisuudessa. Janni nähdään ohjelman juontajana.