Pirjo Heikkilä paljastaa millaisen hinnan on joutunut maksamaan huumoristaan
Koomikko myöntää, että raja Pirjon ja oikean Pirjon välillä on häilyvä.
Pirjo Heikkilä, 46, on kiistatta yksi Suomen hauskimmista naisista. Stand up -lavoilta televisioon YleLeaks- ja Siskonpeti-sarjoilla ponnistanut koomikko osui napakymppiin nimikkosarjallaan, joka nähtiin ensi kerran Yle Areenassa elokuussa 2018.
Pirjon ja Lauri Nurksen luomassa sarjassa päähenkilö on karrikoitu versio Heikkilästä, joka ajautuu arkisissa paikoissa toinen toistaan nolompiin tilanteisiin. Pääosin 3–5-minuuttiset jaksot synnyttävät herkullista myötähäpeää ja antavat syyn nauraa ihmisen neurooseille, ennakkoluuloille ja epävarmuuksille.
Pirjon mukaan melkein kaikki jaksot pohjaavat hänen ja Nurksen omiin kokemuksiin. Yhdistävä tekijä on kuitenkin perisuomalainen häpeä.
– Pidän eniten niistä jaksoista, joissa sai oikein lillua ja uida häpeässä. Vaikka Suomessa ollaankin nykyisin rennompia, niin häpeästä emme pääse koskaan täysin eroon.
Pirjo sanoo toimivansa usein kuten fiktiivinen vastineensa, vaikka ei lopulta viekään tilanteita yhtä pitkälle.
– Pirjo yrittää aina pelastaa itsensä, vaikka ei tarvitsisi, ja sitten se vajoaa yhä syvemmälle suohon. Syyllistyn myös itse joskus samaan, koska ylianalysoin kaikkea sanomaani.
– Päässä käy koko ajan hirveä kuhina, kun mietin, että mitähän juuri sanoin väärin – aivan kuten tässäkin haastattelussa. Iän myötä tilanne on tosin hieman helpottunut, enkä enää jää vatvomaan niin paljon. Osaan myös olla hiljaa ja mennä eteenpäin, Pirjo jatkaa.
Pirjo on luonut hahmon, joka hämärtää rajan toden ja keksityn välillä. Niinpä ihmisillä on usein vahva oletus, millainen Pirjo Heikkilä on todellisuudessa.
– Koska korostan niin paljon noloja tilanteita, niin minulta usein kysytään noloudesta ja häpeän tunteesta. Tuntuu, että minusta on tullut eräänlainen häpeän lähettiläs, olen antanut kasvot häpeälle. Toisaalta minulla ei ole välillä aavistustakaan, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Uskon, että moni luulee minun olevan yhtä nolo myös oikeassa elämässä, Pirjo huokaa.
Pitkä formaatti pelotti
Pirjoa tehtiin kolme kautta ja yli 50 jaksoa vuosina 2018–2020. Areenan lisäksi sarjaa esitettiin vuosien varrella ahkerasti myös TV2:lla.
Moni on jäänyt kaipaamaan Pirjoa ja ihmettelemään, minne tämä katosi. Nyt hahmo tekee comebackin ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan Pirjo i Sverige.
Myös sarjan kaikki jaksot ohjanneen Nurksen ohjaama ja Heikkilän käsikirjoittama komedia vie Pirjon etsimään mahdollisia sukujuuriaan Ruotsin kuninkaallisten luota.
– Kolme kautta noloja tilanteita tuntui aikanaan riittävältä. Tuli jopa sellainen olo, etten keksi niitä enempää. Samalla leffa tuntui liian isolta jutulta, vaikka siitä puhuttiin ensi kerran jo seitsemän vuotta sitten. Lopulta kypsyin ajatukselle, Pirjo kertoo.
Toisin kuin sarja, jonka sisältö on napattu Pirjon omista kokemuksista, elokuvaan piti keksiä kokonaan uusi tarina.
– En ole koskaan käsikirjoittanut pitkää elokuvaa. Se oli haastavaa, mutta onneksi apuna oli Lauri ja erillinen dramaturgi. Lauri vastasi siitä, että tarina menee koko ajan eteenpäin ja kertoo aina jostain. Mielestäni yhdistimme hienosti omat vahvuutemme. Itse hallitsen paremmin yksittäiset tilanteet ja hahmot ja näiden väliset jännitteet.
Ruotsissa kaikki on paremmin
Elokuvassa vitsaillaan tasapuolisesti niin Ruotsin kuin Suomen kustannuksella. Tapetilla ovat etenkin suomalaisten alemmuudentunne sekä syvään juurtuneet ennakkoluulot länsinaapuria kohtaan. Ja juuri siksi tarinan piti sijoittua Ruotsiin, eikä esimerkiksi Espanjaan.
– Meitä ei hävetä siellä yhtä paljon. Häpeä on suurin Ruotsissa. Suurin osa suomalaisista kokee edelleen, että ruotsalaiset osaavat kaiken paremmin. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Mietipä vaikka miten älyttömän hyviä poplaulajia tämä maa on täynnä. Me ollaan nykyisin monessa asiassa Ruotsin kanssa ihan yhtä hyviä. Mutta voi olla, että häpeän tunne estää meitä silti tekemästä ja yrittämästä. Päätetään jo etukäteen, ettei olla yhtä hyviä.
Pirjon mielestä Ruotsi-kateudesta olisi jo korkea aika päästä eroon.
– Tuolla kasvaa onneksi uusi sukupolvi, joka ei edes tajua, mistä juuri nyt puhun. Vilpittömästi pohdin, että miksi v**ussa Ruotsista pitää edelleen murehtia niin paljon. Tehdään vaan ennemmin omia juttujamme ja lopetetaan vertailu.
Melkein kaikelle saa nauraa
Pirjon mielestä melkein kaikelle saa nauraa, kunhan kohteena ei ole muiden kärsimys.
– En lähde kovin herkästi tekemään komediaa jostain hirveästä maailmantilanteesta. Periaatteessa kaikki aiheet ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia, mutta inhimillinen kärsimys on eri asia. Ylipäätään vältän valmiita otsikoita ja uutisaiheita. Haluan lähestyä huumoria omakohtaisen kokemuksen yhteiskunnallisen näkökulman sijaan.
Yksi yhteiskunnallinen aihe, joka Pirjoa kuitenkin kiinnostaa, on juuri nyt kaikkien huulilla. Millainen Pirjo-jakso syntyisi, jos aiheena olisi tekoäly?
– Kun käytän tekoälyä, niin mietin aina, että lähtevätkö kirjoittamani jutut sieltä eteenpäin. Voisi olla hauska idea, että Pirjolla olisi joku terveyshuoli, tai sitten se kysyisi neuvoa, kuinka tulla toimeen jonkun tietyn ihmisen kanssa, ja koko pitkä keskustelu lähtisi leviämään.
Tekoälysketsin pohtiminen saa Pirjon innostumaan entisestään.
– Pirjo voisi myös jutella tekoälyn kanssa vähän liikaa, paljastaa henkilökohtaisia asioita ja ryhtyä ajattelemaan sitä inhimillisenä tyyppinä. Ehkä se jopa rakastuisi siihen ja ehdottaisi sille jotain tapaamista!
Seuraavaa Pirjo-elokuvaa Pirjo ja Lauri eivät ole vielä miettineet. Jatko riippuu täysin siitä, löytääkö Pirjo i Sverige katsojia vai ei. Mutta jos toinen leffa tehdään, niin kahdesta asiasta pidetään kiinni.
– Seuraavassa leffassa se seikkailisi varmasti Suomessa. Myös pituus pidetään kurissa. Kaikki leffat ovat nykyisin helvetin ylipitkiä. Varsinkaan komedia ei saisi kestää yli puoltatoista tuntia.
