Onko tämä Woody Allenin viimeinen elokuva? Kuvataan suomalaisten suosikkimaassa
Joulukuussa 90 täyttävä Allen haluaa tehdä vielä vähintään yhden elokuvan.
Woody Allen on saanut rahoituksen seuraavalle elokuvalleen. Espanjassa kuvattava elokuva sijoittuu pääkaupunki Madridiin, jonka hallinto on myöntänyt Allenille 1,5 miljoonaa euroa elokuvan tekemistä varten. Ehtona on, että ”Madrid” esiintyy elokuvan nimessä ohjaajan vuoden 2008 elokuvan Vicky Cristina Barcelona tyyliin.
Elokuvalla ei ole vielä virallista nimeä, mutta kaupungin dokumenteissa projekti mainitaan nimellä WASP 2026, joka viittaa sanoihin ”Woody Allen Summer Project”. Kyseessä on Allenin 51. pitkä elokuva sekä ensimmäinen sitten vuoden 2023 Pariisissa kuvatun ja täysin ranskankielisen rikosdraaman Coup de Chance jälkeen.
Pariisin ja Barcelonan lisäksi Allen on kuvannut elokuvia Lontoossa (Match Point, Scoop, Cassandra’s Dream), Pariisissa (Midnight in Paris), Roomassa (To Rome with Love) ja San Sebastianissa (Rifkin’s Festival).
Haluaisi kuvata myös New Yorkissa
Allenin mukaan hän on kykeneväinen tekemään vielä vähintään yhden loistavan elokuvan, joka perustuu yhteen hänen parhaista ideoistaan. Allen ei ole kuitenkaan tarkentanut sisältääkö Madrid-elokuva juuri kyseisen idean.
Ohjaaja on myös kertonut halustaan päästä kuvaamaan vielä yhden elokuvan rakkaassa kotikaupungissaan New Yorkissa, jossa hän kuvasi viimeksi vuoden 2019 elokuvan A Rainy Day in New York. Sen jälkeen Allenin yritykset saada rahoitusta elokuvilleen Yhdysvalloissa ovat kariutuneet yksi toisensa jälkeen.
Syynä ovat Mia ja Ronan Farrow’n Me Too -liikkeen myötä uudelleen esittämät, perusteettomat syytökset, joiden mukaan Allen olisi käyttänyt seksuaalisesti hyväksi Ronanin isosiskoa Dylania 1990-luvulla.
Poliisi ja sosiaaliviranomaiset ovat tutkineet tapauksen kahdesti ja todenneet Allenin molemmilla kerroilla sataprosenttisen syyttömäksi.