Näkökulma: Kun et osaa päättää, valitse klassikkoelokuva
Maailman parhaiden elokuvien äärelle pitäisi voida palata säännöllisesti.
Katson suuressa leffanumerossa esitellään sivukaupallla kesän ja syksyn uutuusleffoja. Tarjontaa peratessani havahduin jälleen siihen, kuinka kaikki katseluaika valuu nykyisin vain uusille elokuville.
Tämä näkyy varsinkin työssäni elokuvatoimittajana. Jos et ahmi jatkuvasti niin paljon uusia elokuvia kuin vain pystyt, et kasvata ammatillista pääomaasi.
Tästä vääristyneestä ajattelutavasta pyrin tietoisesti eroon. Kyllä, uusien elokuvien näkeminen on tärkeää ja ammatillinen velvollisuus, mutta se ei saa jyrätä alleen klassikoista nauttimista. Niistä elokuvahistorian ikoneista, joita ilman koko taidemuotoa ei olisi tai se olisi vähintään puolet köyhempi.
Entä mitkä klassikot ovat jatkuvan, säännöllisen uusintavierailun arvoisia? Tuleeko niiden valinnasta lopulta samanlainen päänvaiva kuin uusien elokuvien?
Yksi hieno tapa kunnioittaa klassikoita on juhlia niiden merkkivuosia. Esimerkiksi tänä vuonna Charles Chaplinin Kaupungin valot ja Nykyaika täyttävät 95 ja 90 vuotta. Kaksi jättiläistä, kuten viime vuonna 100-vuotisjuhlaansa viettänyt Kultakuume, joita ilman elokuvataide ei olisi mitä se on tänä päivänä.
John Fordin Etsijät täytti tänä vuonna puolestaan 70 ja Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat 60 vuotta. Pystyykö kukaan edes ajattelemaan lännenelokuvaa, ja varsinkaan spagettiwesterniä, ilman näiden kahden mestariteoksen mainintaa?
Puoli vuosisataa sitten amerikkalaisessa elokuvassa tapahtui ihmeellisiä asioita, kiitos teosten kuten Kasvot kuvaruudussa ja Presidentin miehet.
Martin Scorsesen Taksikuski tuntuu puolestaan yhä yhtä radikaalilta ja shokeeraavalta kuin se on varmasti tuntunut 50 vuotta sitten. Tai Kovaotteiset miehet ja Likainen Harry viisi vuotta aiemmin.
Puhumattakaan John Carpenterin varhaisesta mestariteoksesta Hyökkäys poliisiasemalle, joka ilmestyessään vuonna 1976 potki yleisöään enemmän perseelle kuin yksikään aiempi amerikkalainen toimintafilmi.
Lopulta kyse on omasta mausta ja henkilökohtaisista suosikeista. Vain sinä itse voit lopulta päättää, mihin käytät kullanarvoisen vapaa-aikasi.
Pitemmittä puheitta, suokaa siis anteeksi, sillä siirryn nyt juhlistamaan yhden kaikkien aikojen lempielokuvistani 40-vuotista taivalta: Aliens – paluu.
