Meryl Streepin roolista kohu – Narnian tarinat uusiksi

Meryl Streepin roolista kohu – Narnian tarinat uusiksi

Greta Gerwigiltä ilmestyy uusi Narnia-elokuva, mutta Aslan-leijonan ääni ei kaikkia miellytä.

Näyttelijälegenda Meryl Streep on joutunut kohun keskelle uuden ääniroolinsa vuoksi.

Video: Salkkarit-tähdet haastattelussa

Meryl antaa äänensä Aslan-leijonalle uudessa Narnia: The Magician's Nephew -elokuvassa. Asiasta on uutisoinut muun muassa People-lehti.

Valinta on nostattanut haloota, sillä aiemmissa C. S. Lewisin lastenkirjasarjaan perustuneissa sovituksissa leijonan äänenä on ollut mies: 2000-luvun elokuvissa Liam Neeson, BBC:n kasarisovituksissa Ronald Pickup.

Muun muassa ABC News kertoo roolivalinnan synnyttäneen kiivasta keskustelua, etenkin konservatiivisten kristittyjen keskuudessa. 

Kristillistä symboliikkaa, mytologisia hahmoja ja satuelementtejä sekoittavassa Narnian tarinoissa Aslan on nähty vertauskuvana Kristukselle. Lisäksi hänestä on käytetty englanninkielisissä teoksissa maskuliinista pronominia he, joka viittaa mieheen.

Aslan on kokenut uudessa elokuvassa todellisen muodonmuutoksen. Eriväriset silmät ja punainen kasvoraita ovat ottaneet vaikutteita muun muassa David Bowiesta.

Ohjaaja perustelee

Täysin uuden sovituksen takana on Barbie-ohjaaja Greta Gerwig.

Empire-lehdessä kerrotaan Gretan perustelleen Merylin valintaa rooliin yksinkertaisesti sillä, että Meryl on yksi kaikkien aikojen parhaista näyttelijöistä.

Mukana leffassa on myös Bond-elokuvista tuttu Daniel Craig.

Elokuva ilmestyy teattereihin helmikuussa 2027, ja se tulee suoratoistoon Netflixiin huhtikuussa.

Gretan käsissä Narnian tarinat saa uuden ilmeen. The Magician's Nephew -kirjan tarinasta tulee nyt ensimmäistä kertaa elokuvasovitus.
Gretan käsissä Narnian tarinat saa uuden ilmeen. The Magician's Nephew -kirjan tarinasta tulee nyt ensimmäistä kertaa elokuvasovitus.

Traileri julki

Elokuvan traileri julkaistiin vastikään. Trailerin alussa nähdään ikoniseen vaatekaappiin viittaava kuva: kamera lähestyy kaappia, jonka ovi raottuu.

Sen jälkeen kuvamateriaali on aivan toisenlaista, kuin mitä aiemmissa filmatisoinneissa on totuttu näkemään. Väreissä ei ole säästelty.

Vaikka uusi sovitus ei jatkakaan vanhoja Narnia-elokuvia vaan on aivan itsenäinen teos, sitä tullaan välttämättä vertaamaan aiempiin.