Barbie-elokuvan jatko-osa varmistui – tämä tiedetään nyt

Margot Robbien ja Ryan Goslingin odotetaan palaavan päärooleihin.
Greta Gerwigin ohjaama Barbie oli vuoden 2023 menestynein elokuva, jonka maailmanlaajuiset lipputulot nousivat liki 1,5 miljardiin dollariin. Samalla Barbiesta tuli ensimmäinen naisen ohjaama elokuva, joka on tuottanut yli miljardi dollaria.
Gerwig ei ole toistaiseksi puhunut mitään jatko-osasta, mutta nyt on paljastunut, että hän ja Noah Baumbach ovat keksineet idean sitä varten. Elokuvantekijäpariskunta sai Oscar-ehdokkuuden ensimmäisen Barbien käsikirjoituksesta.
Lähteet Warner Bros. -studiolla kertovat, että Gerwig ja Baumbach ovat käyneet esittelemässä tarinaidean, jonka pohjalta Barbien jatko-osa käsikirjoitetaan. Samalla studio on käynnistänyt alustavat neuvottelut liittyen elokuvan aikatauluihin ja palkkioihin. Margot Robbien ja Ryan Goslingin odotetaan palaavan päärooleihin Barbieksi ja Keniksi.

Vaikka neuvottelut edistyisivätkin Barbie 2:en käsikirjoituksen valmistumiseen menee vielä aikaa, sillä Gerwig ja Baumbach ovat parhaillaan kiireisiä muiden elokuvaprojektien kanssa.
Baumbach on saanut vastikään kuvauksiltaan päätökseen Netflixille tehdyn draamakomedian, jossa näyttelevät George Clooney, Laura Dern, Isla Fisher, Gerwig, Eve Hewson, Riley Keough, Emily Mortimer, Adam Sandler ja Patrick Wilson.
Gerwig kuvaa Netflixille puolestaan uutta Narnia-elokuvaa, joka käynnistää alusta C.S. Lewisin rakastettuihin fantasiakirjoihin perustuvan elokuvasarjan.