Katja Kallio: Yllätyspaljastus
Kerro kaikille -elokuva kertoo Seilin vankilamielisairaalasta.
Kun kirjailija Katja Kallio törmäsi ensimmäisen kerran Amanda Aaltosen nimeen, kyse oli vain muutamasta rivistä akateemisessa tutkimuksessa. Niistä riveistä lähti syntymään ensin romaani Yön kantaja ja lopulta elokuva Kerro kaikille.
Video: Miljoonayleisö lukee Katsoa ja Seiskaa
Ratkaiseva hetki tuli vastaan Jutta Ahlbeck-Rehnin väitöskirjassa, jossa siteerattiin Amandan potilasasiakirjoja Seilin sairaalasta. Siellä oli lause, että hän kertoi lentäneensä kuumailmapallolentäjän rakastajattarena Pariisiin, Hampuriin ja Lontooseen.
Asiakirjoissa väite sivuutettiin käytännössä harhana.
– Ajattelin, että mitä jos minä olen ensimmäinen ihminen, joka uskoo häntä? Koko romaanini lähti siitä ajatuksesta, että minä uskon tämän olevan totta, Katja kertoo.
Myöhemmin sama ajatus siirtyi myös elokuvaan.
– Ohjaaja Alli Haapasalo uskoi, näyttelijät uskoivat, kuvaaja uskoi. Me kaikki uskoimme Amandaan.
Amandaa elokuvassa näyttelee Marketta Tikkanen.
Ei uhreja ja pahiksia
Seilin saarelle suljetuista naisista olisi voinut rakentaa suoraviivaisen kertomuksen ja voimakkaat vastakkainasettelut. Katjaa sellainen asetelma ei kiinnostanut.
– Emme missään vaiheessa halunneet tehdä tarinaa, jossa on uhrit ja pahantekijät. Tärkeintä oli ymmärtää Seilin yhteisö kokonaisuutena, Katja kertoo.
Esimerkkinä Katja puhuu johtajahoitajasta Iso-Gretasta, jota elokuvassa esittää Krista Kosonen.
– Eihän hänkään ollut siellä vapaaehtoisesti. Hän haaveili Pariisista, taiteesta ja rakkaudesta. Greta ei halunnut jäädä Seiliin.
Elokuva ei ole pelkkää kuvitusta
Kerro kaikille on erityislaatuinen projekti myös siksi, että Katja sovitti oman romaaninsa valkokankaalle. Itse hän on tehnyt sitä aiemmin elokuvien Kuutamolla (2002) ja Sooloilua (2007) osalta.
– Elokuvalla pitää olla oma olemassaolon syynsä. Se ei saa olla pelkkä kirjan kuvitus, Katja painottaa.
Katja kertoo olevansa suuri elokuvaintoilija ja ”tuhlanneensa” vuosia elämästään niiden katsomiseen. Hän ja ohjaaja lähtivät purkamaan romaania kysymällä, mitkä asiat ovat olennaisia juuri elokuvan näkökulmasta.
– Kun kirjoitan romaania, ajattelen kieltä. Kun kirjoitan käsikirjoitusta, ajattelen kuvia.
Siksi osa romaanin aineksista jäi pois ja osa nousi aiempaa suurempaan rooliin. Tärkeintä oli, että nykykatsoja tuntisi henkilöt läheisiksi.
– Meille oli todella tärkeää, että elokuva on emotionaalisesti relevantti. Että katsoja ei ajattele katsovansa jotain kaukaisia historian ihmisiä, vaan tunnistaa heidän tunteensa omikseen.
– Elokuva pystyy kertomaan hirveän vaikeista ja traagisista asioista niin, että samalla kokee valtavan kauneuselämyksen.
Kerro kaikille nyt elokuvateattereissa.
