Ensitreffit alttarilla -parin välit kiristyvät häämatkalla

Ensitreffit alttarilla -parin välit kiristyvät häämatkalla
Ensitreffit alttarilla, Katri ja Janne

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa syntyy jännitteitä heti alussa.

Ensitreffit alttarilla -kauden neljännessä jaksossa parit lähtevät tuttuun tapaan häämatkoilleen. Jakso on jo katsottavissa MTV Katsomo+:ssa. Varo paljastuksia!

Katri toteaa häämatkan aluksi, että väsymystä on ilmassa, eikä kommunikaatio ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Heti automatkalla keskustelu sujuu Katria ärsyttävällä tavalla. Hän kertoo turhautuvansa, kun tuore aviopuoliso Janne saattaa huokaista syvään hänen jutuilleen ja kysymyksilleen.

– Ei kauheasti resonoi itselle. Mitä mulla on asiaa, niin se on kuitenkin merkittävää, hän sanoo.

Janne vastaa myös usein hänen ehdotuksiinsa, että ”katsotaan”. Katri huomauttaakin tästä Jannelle.

– No en mä nyt voi sanoa että joo joo, totta kai mennään, Janne kimpaantuu.

Parilla on erilainen energiataso.
Parilla on erilainen energiataso.

Aamut ovat vaikeita

Myöhemmin käy ilmi, että pariskunnalla on varsin erilainen elämänrytmi, mikä hiertää puolin ja toisin.

– Just ne aamut on aika vaikeita meillä. Hän on heti aamulla päivänpaiste, ja mä en todellakaan ole. Mä kaipaisin rauhallisuutta ja hiljaisuutta aamuun, Janne kuvailee.

Katri harmittelee, että Jannella kestää aamuisin monta tuntia ennen kuin pystyy olemaan sosiaalinen, ja ankea fiilis tarttuu häneenkin.

Reissun viimeisenä päivänä Janne ei jaksa lähteä mihinkään, kun taas Katri menee itsekseen kylpylään. Katri avautuu tästä illallisella.

– Me ollaan kerran vaan tällaisella matkalla, ja kuitenkin häämatkalla. Mun mielessä silloin pitäisi tehdä yhdessä asioita, Katri perustelee.

Viimeisellä illallisella tunnelma kiristyy.
Viimeisellä illallisella tunnelma kiristyy.

Janne kommentoi, että Katri olisi voinut sanoa asiasta. Katri kuitenkin näpäyttää, että halun tehdä asioita yhdessä olisi hyvä tulla itsestä.

Janne kokee Katrin sanat hyökkäävinä.

– Kyllähän se vähän ärsytti, että siellä oli vähän väärinymmärrystä, eikä ollut kommunikoitu tarpeeksi hyvin, hän analysoi.

Ensitreffit alttarilla MTV3:lla ja MTV Katsomossa torstaisin.