Yksi asia sulhasessa saa Ensitreffit alttarilla -morsiamen epäröimään

Ensitreffit alttarilla -Julia kokee häissään yllätyksiä.
Ensitreffit alttarilla -kauden kolmannessa jaksossa nähdään myös Julian ja Artun hääjuhla. Jakso on jo katsottavissa MTV Katsomo+:ssa. Varo paljastuksia!
Videolla pätkä seuraavasta jaksosta ja Jannen ja Katrin kinastelusta:
Artulla on kaksi lasta, mikä tulee Julialle juhlien aikana yllätyksenä. Ainakin toinen lapsista on tilaisuudessa myös paikalla. Porilaislähtöinen Arttu asuu Imatralla, jossa häntä pitää erityisesti lapsi. Toisen lapsista hän on kertonut asuvan länsirannikolla.
– Se ei ole missään nimessä negatiivinen asia, mutta se on itselleni uusi asia, Julia mainitsee.
Seksuaaliterapeutti Joonas Pesonen kertoo ohjelmassa, että tällä kaudella osallistujilla on tosiaan lapsia. Myös Matilla ja Jannella on jälkikasvua. Aiemmin osallistujat ovat olleet pääasiassa lapsettomia. .
– Se mahdollistaa sen, että pystytään tarkastelemaan toista ihmistä erilaisissa rooleissa, ja se jos mikä on mielenkiintoista, jos ajatellaan vaikka vetovoiman tai halun vinkkelistä, hän perustelee.

Tarvitsee tukea asiaan
Julia pohtii jaksossa, että lapset vaativat joustamista molemmilta.
– Se on ehkä sellainen, mihin tarvitsee varmasti tukea, että on myös muita ihmisiä, joita pitää huomioida, ja he osaltaan myös sitovat Arttua paikkoihin vähän eri tavalla. Toisaalta on kyllä sellainen rauha, että niihinkin löytyy omat juttunsa.
Julia kehuu Artun vaikuttavan rauhalliselta, luotettavalta ja huomioonottavalta.
– Toki on tullut asioita, joita mä mietin. Välimatka on vähän pidempi kuin olin toivonut. Artulta tuli kyllä jo ratkaisuja siihen. Se on kiva, Turussa itse asuva Julia kehaisee.
Turun ja Imatran välinen etäisyys on noin 420 kilometriä.
Arttu nähtiin aiemmin Maajussille morsian -ohjelmassa vuonna 2021 Stiinan sulhasehdokkaana. Tuolloin matka katkesi siihen, ettei Arttu kertonut lapsistaan Stiinalle, joka toivoi lapsetonta miestä.
Ensitreffit alttarilla MTV3:lla ja MTV Katsomossa torstaisin.