Elokuva-arvio: Etenkin yksi näyttelijä loistaa Aku Louhimiehen Lapin sodassa
Lapin sota saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 23. lokakuuta 2026.
Lapin sota
Sotadraama ***
Aku Louhimies on nyt sotansa sotinut. Voisi kuvitella, ettei Suomen tunnetuimpiin ja menestyneimpiin ohjaajiin kuuluva Louhimies halua enää tarttua yhteenkään sota-aiheeseen. Ainakaan sellaiseen, joka sijoittuu menneisyyteen.
Video: Aku Louhimiehen sotaelokuvavinkit
Lapin sota päättää ohjaajan Suomen sodista kertovan epävirallisen elokuvatrilogian, joka käynnistyi sisällissotaan sijoittuvalla Käskyllä (2008). Jatkosotaa kuvaava Tuntematon sotilas (2017) oli taiteellinen ja taloudellinen megahitti, joka lunasti paikkansa Väinö Linnan romaanin aiempien sovitusten rinnalla.
Lapin sota on aiheena kiinnostava, koska kyseessä on niin sanottu ”vaiettu sota”, jossa suomalainen taisteli entisiä aseveljiään vastaan. Aihetta ei ole myöskään aiemmin käsitelty kotimaisessa elokuvassa. Mieleen tulee vain Jalmari Helanderin korkeajännitystrilleri Sisu (2022), jossa Jorma Tommilan korpisoturi lahtaa natseja Lapin sodan loppumetreillä.
Louhimiehen elokuva perustuu Antti Tuurin vuonna 2012 julkaistuun romaaniin Rauta-antura, jonka näkijä ja kokija on 19-vuotias sotamies Heikki Ojala. Nuoresta iästään huolimatta jo Kannaksella venäläisiä vastaan taistellut Heikki määrätään joukko-osastonsa mukana Tornioon taistelemaan maasta vetäytyviä saksalaisia vastaan.
Natsien aiheuttaman tuhon lisäksi Heikki ja hänen toverinsa todistavat suomalaisten silmittömän vihan ja halveksunnan saksalaisten kanssa seurustelleita naisia kohtaan.
Asia konkretisoituu, kun sotilaat määrätään saattamaan kymmenkunta naisvankia tuomiolle Ouluun. Mukana on myös pastorimiehensä natsiupseerin vuoksi hylännyt Saara, joka on raskaana.
Henkilöhahmot jäävät vajaiksi
Toisin kuin Tuurin romaanissa, Louhimiehen elokuvan suurin ongelma on sen harhaileva näkökulma. Rauta-antura kerrotaan yksinomaan Heikin äänellä, kun taas Lapin sota jakaa kokemukset usealle hahmolle. Tämän vuoksi yksikään elokuvan henkilöistä ei tunnu täysin kokonaiselta, vaan tv-sarjahahmolta, joka jää odottamaan kasvua tulevien jaksojen toivossa.
Veikkaan, että elokuvasta on itseasiassa kuvattu yhtä aikaa tv-sarjaversio. Mukana on suvantokohtauksia, jotka vihjaavat materiaalia olleen tarjolla leikkausvaiheessa enemmän kuin tarpeeksi.
Henkilöhahmojen etäisyys on sääli, sillä mukana on monta erinomaista näyttelijää. Aina varma Peter Franzén sopii hyvin koston ja anteeksiannon välillä rimpuilevaksi papiksi, jonka karannutta vaimoa Sannah Nedergård esittää myös hyvin.
Nuorista näyttelijöistä yhä teatterikoulussa opiskeleva Luukas Niskanen on löytö Heikin roolissa. Suurin suosikkini on kuitenkin Pyry Kähkönen, joka on loistava Arvona, Heikin parhaan ystävän ja palvelustoverin juuri vankilasta vapautuneena isoveljenä.
Kähkönen on nähty aiemmin lähinnä tv-sarjoissa, mutta Lapin sodan perusteella hänen tulevaisuutensa on ennen kaikkea valkokankaalla ja toivottovasti yhä isommissa rooleissa.
Teknisesti Lapin sota on juuri niin sujuva kuin Louhimieheltä sopii odottaa. Taistelujaksot ja isot joukkokohtaukset näyttävät harjaantuneen sotaelokuvaohjaajan käsissä helpoilta, vaikka ne eivät sellaisia varmasti ole.
O: Aku Louhimies. N: Luukas Niskanen, Peter Franzén, Sannah Nedergård, Volker Bruch, Pyry Kähkönen. (Suomi 2026). 158 min.