Anniina Valtosen hymykohu paisuu – törkypostia jopa kaimalle

Meteorologi Anniina Valtonen kertoo tavanneensa toisen Anniina Valtosen.
Katso kirjoitti maanantaina 9.6. siitä, millaista palautetta meterologi Anniina Valtonen saa työssään. Puoli seitsemän -pestistään säätiedotusten pariin palanneen Anniinan hymy tuntuu olevan monelle katsojalle liikaa.
Arkistovideo: Anniina Valtonen fiilistelee punaisella matolla
Nyt Anniina on jatkanut aiheesta pitkällä päivityksellä Instagram-tilillään.
– Nyt ovat olleet palautteet esillä. Vuosia sitten oli tennarigate, kun minun valkoiset tennarini aiheuttivat negatiivisen palauteryöpyn. Nyt tennarit ovat jees, mutta meneillään on hymygate. Saako säälähetyksessä hymyillä? Anniina kyselee.
Tv-kasvo kertoo tavanneensa hiljattain toisen täysin samannimisen ihmisen Anniina Valtosen.
– Oli ihana huomata, että hän on yhtä hymyilevä kuin minäkin. Syy tapaamiseemme ei ollut pelkästään sama nimi ja hymyily, vaan se, että ihmiset laittavat tekstiviesteillä minulle tarkoitettuja palautteita hänen numeroonsa luullen siis, että ne tulee minulle, Anniina kirjoittaa.
– Nämä palautteet eivät siis ole niitä kaikkein kivoimpia ja imartelevimpia. Osa niistä on suorastaan törkeitä.
Miehille eri standardit
Anniinasta on järkyttävää, että ihmiset näkevät vaivan, että etsivät numeron ja lähettävät törkyviestiä.
– Meitä Anniina Valtosia on useampia. En tiedä, saavatko he kaikki näitä viestejä, mutta jos te muut Anniina Valtoset törmäätte tähän postaukseen somessa, niin olkaa minuun yhteydessä. Teidän ei kuulu niistä kärsiä. Ei kyllä minunkaan, mutta olen niihin jo tottunut, Anniina kertoo päivityksessään.
– Olen monesti ihmetellyt, miksi juuri naiset julkisuudessa saavat niin herkästi palautetta. Sitä ilkeää. Palautetta tulee niinkin pienestä asiasta kuin hymyilystä. Esimerkiksi, jos miespuolinen kollegani letkauttaa jotain lähetyksessä, häntä kehutaan hauskaksi ja hyväksi tyypiksi, Anniina vertailee.