Voi ei! Anniina Valtonen mokasi

Aina Anniinankaan sääennusteet eivät osu kohdalleen.
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen jakaa sosiaalisessa mediassa sääfaktoja ja -ennustuksia seuraajilleen.
Katso arkistovideo: Anniina haastattelussa Kultaisessa Venlassa
Perjantaina (6.6.) Anniina kertoi aavistuksen lannistavan arvion kesän säästä.
– Ei ole helleaaltoa näköpiirissä! Anniina julisti kuvatekstissä.
Hän kuitenkin lohdutti seuraajiaan sillä, ettei sää ole kylmä, vaikka se siltä saattaakin tuntua.
– Tilastojen valossa päivän ylimmät lämpötilat on vain asteen tai pari ajankohdan ylimpien lämpötilojen alapuolella, Anniina valotti summaten kyseessä olevan tavallinen Suomen kesäsää.
Lauantaina (7.6.) kaikki kuitenkin muuttui.
Tilannepäivitys
Anniina julkaisi Instagram-sivullaan valokuvan, jossa poseeraa kättä suunsa edessä pidellen, oranssina hehkuva sääkartta takanaan.
– Se tunne, kun eilen sanot, ettei helleaaltoa ole edes näköpiirissä, ja nyt sellainen on ilmestynyt säämallien laskelmiin! hän kirjoittaa kuvatekstissä.
Anniina pohdiskeleekin kuunteleeko häntä joku, ja mitä muita ilmiöitä hänen kannattaisi manailla tapahtuviksi.
Hän myös mainitsee, ettei säiden ennustaminen ole tällä hetkellä ollenkaan suoraviivainen juttu.
– Noh seurataan tilannetta. Tällä hetkellä ihan vaan maanantain sään ennustettavuus on huonolla pohjalla, niin vielä huonommin ennustettavissa on seuraava viikonloppu, Anniina toteaa.
Anniina siirtyi takaisin meteorologiksi sen jälkeen, kun hänen juontotyönsä Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa päättyi.
Ylen tv- ja radiosisältöihin kohdistui leikkauksia isojen muutosneuvottelujen vuoksi. Anniinan viimeinen Puoli seiska nähtiin 16. toukokuuta.