Allsång på Skansenin ympärillä kuohuu taas – muistatko nämä kohut?

Tämän kesän avauslähetyksen kovin nimi perui viime hetkellä esiintymisensä.
Suosittu kesätraditio Allsång på Skansen avaa kautensa tiistaina 24.6. suorana lähetettävällä yhteislauluillalla. Tähtikattauksesta puuttuu kuitenkin suurin nimi.
Video: Käärijä paljastaa, aikooko hän vaihtaa laulukieltä.
Kauden avausjakson kansainvälisenä tähtenä piti olla pitkän linjan brittimuusikko Morrissey. Sunnuntaina hänen kuitenkin kerrottiin peruneen esiintymisensä uupumiseen vedoten.
Kärjekkäistä, ajoittain jopa äärioikeistolaisista, mielipiteistä tunnetun Morrisseyn osallistuminen yhteislauluohjelmaan oli jo ehtinyt aiheuttaa paheksuntaa.
Eikä kerta ollut ensimmäinen. Ruotsalaisten leppoisa yhteislauluohjelma on vuosien saatossa tuottanut lukuisia kohuja.

Carola heitti katsojaaa ruukkukukalla
Vuonna 2005 Carola Häggkvist yhteislaulatti katsojia Skansenin lavalla Genom allt -biisillä. Hän eläytyi esitykseensä täysillä ja sinkosi yleisöön lavalla olleen kukan. Ikävä kyllä kyse oli ruukkukukasta ja mukana lensi sen vuoksi myös iso multapaakku. Multa likasi vaaleaan asuun pukeutuneen katsojan vaatteet, ja kohu oli valmis.
Video: Carola heittää katsojaa kukalla.
Kotipolttoinen viina suututti raittiuden ystävät
Ruotsinsuomalainen artisti Markoolio aiheutti 2007 kuohuntaa laulamalla kotipolttoisesta viinasta kappaleessa Ingen sommar utan reggae. Ruotsin raittiuden ystäviä edustava järjestö teki kantelun, mutta Ruotsin televisio välttyi rangaistukselta.
Magnus Uggla lauloi Michael Jacksonin kuolemasta
Kesällä 2009 Allsång på Skansenin lähetys osui samaan päivään kuin Michael Jacksonin hautajaiset. Soveliaisuuden rajoja koko uransa ajan koetellut Magnus Uggla päätti muuttaa laulunsa sanoja ja lauloi Michael Jacksonin päässeen joka hemmetin lööppiin heitettyään veivinsä. Osa katsojista närkästyi.
Poikabändin esiintyminen johti loukkaantumisiin
The Fooo -poikabändin esiintyminen villitsi vuonna 2014 katsojia niin pahasti, että kaksi tyttöä joutui sairaalaan. Toinen heistä sai vakavia vammoja. Ruotsin television SVT:n turvajärjestelyjä haukuttiin tuolloin täysin riittämättömiksi.
Video: The Fooo sai yleisön sekaisin.
Laulaja tylytti juontajaa lavalla
Samana kesänä oopperalaulaja ja näyttelijä Loa Falkman sai osan katsojista haukkomaan henkeään töksäytyksellään.
– Sinä taidat olla vähän tyhmä päästäsi, Loa tokaisi juontaja Petra Marklundille suorassa lähetyksessä.
Loaa oli jäänyt kaivelemaan Petran ohjelman harjoituksissa esittämä kommentti Loan hiuksista.

Seksilaulu oli liikaa osalle katsojista
Vuonna 2015 hiphop-duo Norlie ja KKV esitti kappaleen Ingen annan rör mig som du, jossa lauletaan, ettei kukaan muu koskettele minua kuten sinä. Ohjelmasta tehtiin kantelu laulun sanojen vuoksi. Yksi paheksujista oli musiikinopettaja.
– Yksityishenkilönä uskon, että tällaisia sanoituksia ei pitäisi esittää koko perheen ohjelmassa. En halua kuulla panemisesta lasteni edessä, opettaja kirjoitti valituksessaan.
Laulaja pyörtyi kesken suoran lähetyksen
Kesällä 2023 laulaja David Ritschard pelästytti sekä yleisön että juontaja Pernilla Wahlgrenin pyörtymällä kesken esiintymisensä yhteislaululavalle. David kannettiin paareilla pois lavalta ja hän joutui sairauslomalle. David oli jo aiemmin saanut samanlaisen kohtauksen toisessa Ruotsin television ohjelmassa.
Kun Allsång på Skansen tänä iltana aloittaa kautensa, on lavalla Morrisseyn perumisesta huolimatta mielenkiintoinen kattaus artisteja. Esiintymässä ovat muun muassa suomalaistrio KAJ ja takavuosien suosikkiartistit Dr Alban ja E-type.
Allsång på Skansen tiistaina 24.6. kello 21.00 TV1:ssä ja Areenassa. Ohjelma on katsottavissa Areenassa vain suorana lähetyksenä.