Näkökulma: Mistä saataisiin seuraava Tammerkosken sillalla tai Lauantaitanssit?

Näkökulma: Mistä saataisiin seuraava Tammerkosken sillalla tai Lauantaitanssit?
Tammerkosken sillalla, Mikko Alatalo, Kikka Laitinen

Suomi ansaitsisi jälleen uusia yhteislaulu- ja lavatanssiohjelmia.

Veljesmaassamme Virossa on järjestetty Tallinnan laulujuhlat -tapahtumaa jo vuodesta 1869 lähtien. Yhdessä laulamisen kulttuuri vaikutti keskeisesti jopa neuvostovallan alta pois rimpuiluun 1980–90-lukujen vaihteessa.

Toisessa naapurimaassamme Ruotsissa lauletaan myös hanakasti yhdessä. Esimerkiksi vuodesta 1979 lähtien esitetty Allsång på Skansen on pysynyt suosikkiohjelmien joukossa näihin päiviin asti, ja ohjelman juuret johtavat 1930-luvulle asti.

Ei yhdessä laulamisen perinne ole tietenkään tuntematon meillä Suomessakaan. Television puolelta muistetaan esimerkiksi vuosina 1995–2008 lähetetty, muun muassa Mikko Alatalon ja Jukka Kuopamäen juontama Tammerkosken sillalla.

Viime vuosina on kuitenkin ollut hiljaista näiltä osin tv-rintamalla. Nyt jo lakkautettu Alfa-tv yritti elvyttää tuttua konseptia Alatalon kanssa Tammerkosken rannalla -sarjalla.

Allsång på Skansen/Pernilla Wahlgren
Allsång på Skansen/Pernilla Wahlgren

Kysyntää luulisi kuitenkin olevan. Kun on kuullut vaikkapa festivaalikansan laulavan yhdessä ja suureen ääneen Pehmoainon tai Katri Helenan kappaleita, niin tietää suomalaisten kyllä rakastavan yhteislaulua – monen sukupolven voimalla.

Raakaa kilpailullisuutta painottavien tosi-tv-ohjelmien keskellä leppoinen ja yhteisöllinen laulujen luikauttelu olisi varmasti suosittua sisältöä. Samaa voi sanoa lavatanssiohjelmista.

Takavuosina meillä oli Launtaitanssit ja Kesäillan valssi, joista jälkimmäinen kerää yhä paljon katsojia uusintoina. Finnpanelin tilaistoissa se oli jo tämän vuoden toukokuussa TV2:n kolmanneksi katsotuin ohjelma. Tämän suven Puoli seiskan kesäilta nousi sekin esityskanavansa TV1:n top 20 -listalle.

Lisäksi media- ja TikTok-lähteet tietävät kertoa, että nuorten keskuudessakin on noussut jälleen into lavatanssikulttuuriin. Eli yleisöpohjaa kyllä olisi rennon kesäiselle ja perinteikkäälle musiikkiohjelmistolle. Nyt vain tv-kanavat rohkeasti palloa haltuun!

Lauantaitanssit/Heikki Hietamies
Lauantaitanssit/Heikki Hietamies