Yllätysromanssi! Harri Moisio rakastui Samuli Edelmannin ex-kultaan

Yllätysromanssi! Harri Moisio rakastui Samuli Edelmannin ex-kultaan

Radiotoimittajan sinkkupäivät ovat historiaa, sillä hän on ollut jo pitkään parisuhteessa.

Radiotoimittaja Harri Moisio, 51, on rakastunut mies. Näin voisi päätellä, sillä hänen sinkkupäivänsä ovat nyt ohitse.

Seiskan toimituksessa oli jo pitkään tieto, että Harrin elämässä puhaltavat rakkauden tuulet. Huhtikuussa Radiogaalassa hän myönsi olevansa parantumaton romantikko, mutta ei ottanut tuolloin mitään kantaa parisuhdestatukseensa.

Esitelty jo perheelle

Seiskan toimituksella on varmana tietona se, että Harrin uusi kulta on yrittäjä Laura Tuomarila.

– Vai niin, vai sellaista, Harri naurahti Seiskan toimittajan tiedustellessa asiaa.

– Olen vähän tylsä, etten lähde näitä asioita kommentoimaan.

Parisuhdeasioiden sijaan Harri yritti kääntää keskustelua moottoripyöräilykauteen, mutta joutui yhä palaamaan rakkausaiheeseen.

Laura Tuomarila ja Harri ovat pitäneet yhtä jo jonkin aikaa.
Laura Tuomarila ja Harri ovat pitäneet yhtä jo jonkin aikaa.

Jotain parisuhteen vakavuudesta kertoo se, että Harri on päätynyt istumaan Lauran vanhempien perintösohvalle. Kuva on julkaistu maaliskuussa sosiaalisessa mediassa, ja kuvassa on koko Tuomarilan lähipiiri sekä Lauran ex-aviomies Samuli Edelmann.

Harri myöntää olevansa kuvassa ja antaa samalla selityksen sille, miten on päätynyt Lauran vanhempien sohvalle.

– Minähän olin onnittelemassa 50-vuotiasta jazzpianistia Alexi Tuomarilaa, Harri muistaa mutta ei avaa sen enempää suhdettaan jazzmusiikin syövereihin.

Harri Moisio tunnetaan parhaiten Radio Rockin aamuohjelman Korporaation juontajana.
Harri Moisio tunnetaan parhaiten Radio Rockin aamuohjelman Korporaation juontajana.

Unelmapari

Harria ja Lauraa voidaan pitää unelmaparina, sillä heillä kummallakin on jo elettyä elämää takana.

Sekä Harrilla että Lauralla on samankaltainen elämäntilanne, molemmilla takana pitkät parisuhteet ja aikuiset lapset.

Harri erosi jo aikuisen lapsensa äidistä vuonna 2006, ja Laura ex-miehestään Samuli Edelmannista vuonna 2018.

Lauralla ja Samulilla on kaksi aikuista lasta. Erosta huolimatta Samuli ja Laura ovat hyvissä väleissä ja koko perhe pitää edelleen yhtä.

Myös Harri on mitä ilmeisemmin otettu osaksi perheyhteisöä, sillä Tuomarilan olohuoneen sohvalla hän istuu kylki kyljessä niin Alexi Tuomarilan kuin Lauran ex-miehen Samuli Edelmannin kanssa.