Virve Rosti herätti huomiota Playa del Inglésin Suomi-baarissa – kuva!

Seiskan lukija bongasi Virven Kanariansaarilta.
Sata salamaa -suosikkilaulaja Virve "Vicky" Rosti, 66, on parhaillaan Kanariansaarilla.
Katso arkistovideo – Virve Rosti kertoo kesämökistään:
Tarkkasilmäinen Seiskan lukija bongasi Vickyn perjantaina 24. tammikuuta monen suomalaisen suosikkikohteessa, Playa del Inglésissä sijaitsevasta sauna-café Kontulan helmestä. Suomi-baari on tunnettu oman saunan lisäksi myös siitä, että siellä järjestetään suomalaisille sopivia aktiviteetteja mölkkykisoista jääkiekkokatsoimoihin.
Vicky pisti silmään istuskellessaan kuppilan terassilla tuttaviensa kanssa. Sää ei ollut helteinen, joten punapää oli vetäissyt ylleen pirteän kirkkaanvihreän pitkähihaisen. Silminnäkijän mukaan Virve näytti valinneen omaksi terdejuomakseen lasillisen valkoviiniä.
Erityisesti huomiota herätti kuitenkin se, kuinka keskittyneitä Vicky ja hänen seuralaisensa olivat kännyköihinsä.
– Hän ei paljoa katsekontaktia ympärilleen antanut. Kännykän lisäksi hän keskittyi lähinnä omaan seurueeseensa, Seiskalle supistaan.

Tuttu esiintymislava
Virven omilla sivuilla laulajan keikkakalenteri ammottaa tyhjyyttään, mutta Seiskalle osataan kertoa, että Virve esiintyy Playa del Inglésin Iskelmä-baarissa tänään sunnuntaina (26.1.). Asia selviää myös paikan Facebook-tapahtumasta.
Iskelmä-baari on monen Kanarian-lomailijan ja -asukin vakiokuppila, ja tunnettu siitä, että siellä esiintyy suomalaisten suosikkiartisteja. Paikka onkin Virvelle harvinaisen tuttu. Myös esimerkiksi Frederik on yksi baarin esiintymislavan vakiokasvoista.
Virve Rosti on vakiinnuttanut asemansa yhtenä suomalaisen musiikin rakastetuimmista kasvoista. Hänen urasaavutuksensa huomioitiin viime syksynä konkreettisesti, kun hän sai oman tähtilaatan Tampereen Tähtikadulle.
Kunnianosoitus oli Virvelle erityisen merkityksellinen, sillä yleisö sai äänestää tähtilaattojen saajat.