Vesa-Matti Loirin Joonas-poika huolestui Veskun ja Jari Tervon kännisekoilusta – taulutelevisio mäsäksi

Seiskan tietojen mukaan Joonas vieraili toistuvasti isänsä asunnolla vuosien 2017–2019 aikana, kun Tervo teki siellä haastatteluitaan.
Vesa-Matti Loiri menehtyi vakavien sairauksien uuvuttamana elokuussa 2022. Hän oli kuollessaan 77-vuotias.
Vesku esiintyi viimeisinä vuosinaan julkisuudessa hyvin harvoin. Vuoden 2017 talvella hän kuitenkin lähti yllättäen tekemään elämäkertateosta kirjailija Jari Tervon, 64, kanssa.
Kun kirja ilmestyi syksyllä 2019, sen roisi sisältö löi ällikällä kaikki Veskun tunteneet. Vesku kertoi kirjassaan avoimesti muun muassa huumetripeistään ja siemennesteeseen liukasteluistaan.
– Vesku oli aina hyvin tarkka yksityisyydestään, eikä hän olisi ikinä kertonut tällaisia asioita julkisuuteen. Tämä on selkeä todiste siitä, että Vesku oli kirjaa tehdessään humalassa ja lääkkeiden vaikutuksen alaisena, Seiskan haastattelema lähipiiriläinen sanoo.

”Vesku katui kirjaa”
Kun Veskun perinnöstä syntynyttä kiistaa käsiteltiin viime keväänä oikeudessa, taiteilijan Jenni-tytär oli lähipiiriläisen kanssa samoilla linjoilla. Jennin mukaan hänen isänsä oli 20 viime vuotta vannonut visusti, ettei halua tehdä koskaan elämäkertaa.
– Isä oli jo pitkään ollut huonossa kunnossa, ja lopulta hänen päänsä käännettiin. Jälkeenpäin hän itki, että häntä juotettiin humalaan, ja sitten kirja tehtiin. Kirjan julkaisu harmitti häntä, Jenni kuvaili.
Seiska on haastatellut tätä juttua varten useita Veskun lähipiiriin kuuluneita henkilöitä.
– Kaikki käyttivät Veskua hyväkseen. Vesku oli liian kiltti. Hän oli myös alkoholisti eli kun Veskulle antoi konjakkipullon, niin kaikki oli taas hyvin, lähipiiri luonnehtii.
Lue lisää: Nyt puhuu Jari Tervo! Vesku Loirin lähipiiriltä rajua kritiikkiä kirjailijalle – katso video

Tuhosi taulutelevision
Veskun ja Tervon yhteiselosta oli erityisen huolissaan näyttelijän Joonas-poika, joka menehtyi äkillisesti vain 37-vuotiaana sairauskohtaukseen vuonna 2019.
Seiskan tietojen mukaan Joonas vieraili toistuvasti isänsä asunnolla vuosien 2017–2019 aikana, kun Tervo teki siellä haastatteluitaan.
– Joonas katseli touhua hyvin vihaisena. Kerran Tervo oli kaatunut Veskun upouuden taulutelevision päälle, lähipiiriläinen kertoo.

Lue lisää: Tämän takia Jari Tervolle annettiin porttikielto Vesku Loirin hautajaisiin