Vau, mikä lady! Tältä viihdelegenda Marjatta Leppänen, 87, näyttää nyt

Vau, mikä lady! Tältä viihdelegenda Marjatta Leppänen, 87, näyttää nyt

Teräsleidillä oli matkassa mukana sekä sauva että kaksi ystävätärtä.

Marjatta Leppänen tunnetaan näyttelijänä, mutta ennen kaikkea laulajana.

87-vuotias viihdetaiteilija on kuitenkin nykyään nähty julkisuudessa harvoin.

Viime viikolla Seiskan haukansilmäinen lukija tunnisti tutun daamin Töölöntorilla keskiviikkona puolenpäivän aikaan.

Teräsleidi oli liikkeellä kahden muun naisen kanssa.

– Marjatta vaikutti hieman vanhentuneelta ja hauraalta, mitä tuki myös kävelykeppi, joka oli apuna.

– Viime kesänä hän ei tainnut keppiä tarvita, kun hänet bongasin.

Tältä Marjatta Leppänen näytti muutama vuosi sitten Jukka Virtasen hautajaisissa. Taustalla jalkapallolegenda Atik Ismail.
Tältä Marjatta Leppänen näytti muutama vuosi sitten Jukka Virtasen hautajaisissa. Taustalla jalkapallolegenda Atik Ismail.

Kova naiskolmikko

Yhtä kaikki, naiskolmikolla vaikutti olevan mukavaa.

– Hengailivat siinä torilla olevan kahviteltan ulkopuolella.

Hengailun jälkeen trio lähti suuntaamaan kohti raitiovaunupysäkkiä.

– Kulkivat hitaasti mutta varmasti – selvästi Marjatan tahtiin.

– Hänen ystävättärensä vaikuttivat arviolta parikymmentä vuotta nuoremmilta.

Marjatta liikkui sauvan kanssa hitaasti, mutta varmasti.
Marjatta liikkui sauvan kanssa hitaasti, mutta varmasti.

Vaikka kävely oli hidasta, ei se lukijan mukaan Marjatan meininkiä muuten hidastanut.

– Suu kävi koko ajan ja juttua tuntui riittävän mukavasti.

Lopulta pysäkille päästiin, ja pian tuli raitiovaunukin, joka vei daamit kohti keskustaa.

Miespuolisen lukijan mielikuva Marjatasta on ollut jo aiemmin erittäin positiivinen.

– Iloinen ja sosiaalinen ihminen. Olen joskus hänen kanssaan jutellutkin.

– Todella helposti lähestyttävä persoona.

Lukija kertoo, että Marjatta Leppäsellä riitti juttua mukavasti.
Lukija kertoo, että Marjatta Leppäsellä riitti juttua mukavasti.

"Ikäisekseen todella hyvässä kunnossa"

Mielikuva legendasta ei muuttunut.

– Kyllähän se näin on, että Marjatta on ikäisekseen todella hyvässä kunnossa.

– Siitä kertovat myös se, että hän liikkuu jatkuvasti ja jaksaa ylipäätään kävellä.

Ensimmäisenä Marjatasta tulee lukijalle mieleen matkat mökille lapsuudessa.

– Radiosta tuli Puhelinlangat laulaa -ohjelma, jota hän juonsi.