Topi ja Nadja Sukarin matkustusjärjestelyt herättivät ihmetystä lentokoneessa

Topi ja Nadja Sukarin matkustusjärjestelyt herättivät ihmetystä lentokoneessa
20240315, Turku. Topi Sukari 70-vuotta. Kuvassa Topi ja Nadja Sukari.

Topi ja Nadja matkustivat Puolaan ja takaisin.

Topi ja Nadja Sukari ikuistettiin lennoilla Helsingistä Gdanskiin ja takaisin.

– Konetyyppi oli niin pieni, ettei varsinaista bisnesluokkaa ollut. Silti ensimmäisellä rivillä istuneiden Sukareiden jälkeen oli monta tyhjää penkkiriviä, Seiskalle ihmetellään.

Topi ja Nadja Sukarin matkustusjärjestelyt herättivät ihmetystä lentokoneessa

Hyväntekeväisyyttä

Topi täytti huhtikuun alussa 70 vuotta. Merkkipäivänsä kunniaksi hän lahjoitti 70 000 euroa lasten ja nuorten mielenterveystyölle.

Topilla oli suunnitelmissa juhlistaa kesällä kunnolla uutta vuosikymmentään. Juhlat kuitenkin peruttiin, kuten myös huhtikuun alkuun kaavailtu hyväntekeväisyyskonsertti, jonka Nelosen piti televisioida.

– Siinä ilmaantui mutkia matkaan, mutta hyväntekeväisyydestä en luovu. Lahjoitan syntymäpäivänäni 70 000 euroa lasten ja nuorten mielenterveystyön hyväksi. Kannan aidosti huolta nykypäivän nuorisosta, Topi tuumi maaliskuussa Seiskan haastattelussa.