Tony Montana, 65, meni naimisiin: Ei kihloja tai häämatkaa
Naimisiin mennyt artisti kertoo Seiskalle, miksi hän ei käynyt yhden polven varassa ennen häitä.
Pitkän laulajanuran tehnyt Pasi Hailio, 65, on mennyt naimisiin.
Video: Arkistovideo: Pasi Hailion uudet tuulet.
Ei häitä tai kihloja
Tony Montanta -taiteilijanimellä pitkään esiintynyt Pasi astui avioon Satu Eklundin kanssa.
Satu on tosin ottanut siippansa sukunimen, joten hän on nykyään rouva Hailio, Pasi kertoo puhelimitse.
– No, hän oli sitä mieltä, että hän haluaa ottaa minun sukunimen, niin ajattelin, että eipä siinä mitään, Pasi paljastaa.
Hyväntuulinen Pasi kertoi Seiskalle, että elokuussa naimisiin mennyt pariskunta ei viettänyt häitä tai mennyt edes kihloihin.
– Oltiin tästä keskusteltu jo pidemmän aikaa ja todettiin, että tämä on hyvä vaihtoehto kahdelle aikuiselle hoitaa tällä tavalla, Pasi avaa parin järkeilyä hössöttämisestä vapaan naimisiinmenon takana.
"Ei yllätyksiä edessä"
Myöskään polvistumista ennen häitä ei koettu.
– En mä pääse ylös enää sieltä, nykyään eläkkeellä oleva Pasi toteaa ja jatkaa.
– Ei, kyllä se meni ihan tälleen keskusteltuna. Mitä tässä ihmettelemään, kun se verran aikaa on ollut jo yhdessä. Nähty toisen hyvät ja huonot puolet, niin ei ole mitään yllätyksiä edessä, artisti tiivistää.
Häiden sijaan pariskunta meni maistraatissa naimisiin. Siihen oli Pasin mielestä selkeä syy.
– Minä olen sen verran monta kertaa ollut naimisissa ja pitänyt juhlia, niin jos kerrankin tällä tavalla. Jos tällä tulisi sitten parempi loppu, Pasi sanoo naureskellen.
Ilman häitä ei ole liioin häämatkaa tiedossa.
– Ei ole mitenkään sellaista varsinaista häämatkaa suunnitteilla, ei, artisti kertoilee.
Rakkaus roihahti kuntosalilla
Tuore aviopari on tavannut alun perin kuntosalilla.
– Kuntosali on hyvä paikka, suosittelen kaikille. Menkää kuntosalille, Pasi vinkkaa lukijoille.
Pasi ja Sari urheilevat aina välillä yhdessä, mutta kaksikolla on keskenään varsin erilaiset aikataulut.
– Sari on päivätöissä ja minä olen eläkkeellä. Itse urheilen monta kertaa viikossa, treenaan kuulantyöntöä veteraanina, ja elokuussa on Jyväskylässä EM-kilpailut. Sitten käydään silloin tällöin salilla, artisti kuvailee.
Haastattelupäivänä aviopari oli käynyt yhdessä aamulenkillä perheen Hemuli-koiran kanssa. Hemuli, jota myös Hemuksi kutsutaan, on pitbullin ja staffin sekoitus.
Ei suurta numeroa
Pariskunta meni naimisiin 27. elokuuta. Kysyttäessä joutui Pasi hetken miettimään tarkkaa päivää, ja varmisti lopulta asian puolisoltaan. Kyseessä oli aivan tavallinen arkipäivä, mutta hieman pari kuitenkin juhlisti asiaa, ihan kahdestaan.
– Taidettiin käydä tossa hotelli Tornissa drinkillä siellä ylhäällä. Sen verran juhlistettiin. Niinkuin sanoin, tässä on kaksi aikuista ihmistä, minäkin olen 65-vuotias. Eli kaksi aikuista ihmistä, jotka eivät mene ensimmäistä kertaa naimisiin. Paitsi Sarilla oli ensimmäinen kerta, mutta kuitenkin, Pasi tarkentaa.
Aviopari ei siis tehnyt naimisiinmenosta mitään suurta numeroa. Sari kertoi asiasta ensin Facebookissa, ja lopulta myös Pasi ilmoitti ilouutisesta samalla alustalla.
– Muuten olisivat ihmiset ehkä ihmetelleet, kun vain rouva laittaa, tuore aviomies tiivistää.