Toni Wirtanen: Yllättävä tieto Apulannan tulevaisuudesta

Toni Wirtanen: Yllättävä tieto Apulannan tulevaisuudesta

Eppu Normaalin 50-vuotinen taival sai Tonin pohtimaan Apulannan askelmerkkejä uudelleen.

Vuonna 1991 Heinolassa perustettu punk-rock-yhtye Apulanta on veivannut kappaleitaan Suomi-musiikin huipulla jo 30 vuoden ajan.

Katso myös! Apulanta ei sortunut rockin synteihin:

Suosio pomppasi vuonna 1995, kun yhtye julkaisi kappaleen Hei hei mitä kuuluu?

Yhtye ei ole hajonnut matkansa aikana kertaakaan, eikä pidempiä taukojakaan ole ollut.

Apulannan nokkamiehen Toni Wirtasen mukaan jatkoa on vuosikymmeniksi asti.

– Tässä on se ongelma, että alunperin suunnittelimme että pitää vetää yhtä pitkään kuin Popeda. Puhutaan nyt Pate Mustajärven ajasta eli 45 vuotta, Toni kertoi Seiskalle Pirunpeli-ohjelman lehdistötilaisuudessa.

– Se raja alkaa kuitenkin kohta tulla jo vastaan, niin aloin kaavailemaan uudestaan, että pitää vetää vähän paremmaksi kuin Eput!

Toni nähdään Pirunpelin panelistina yhdessä Sointu Borgin ja Niko Saarisen kanssa.
Toni nähdään Pirunpelin panelistina yhdessä Sointu Borgin ja Niko Saarisen kanssa.

Suomi-rock-yhtye Eppu Normaali päätti 50 vuotta kestäneen uransa lauantaina 8. elokuuta Tampereen Ratinalla.

Näin ollen heinolalaisyhtyeellä olisi luvassa vähintään ainakin 15 vuotta.

Vaikka Apulanta ei ole historiassaan hajonnut kertaakaan, on bändin jäsenistö vaihtunut useaan otteeseen.

Kokoonpano on pysynyt samana nyt vuodesta 2014 lähtien, jolloin basisti vaihtui Sami Lehtisestä Ville Mäkiseen.

Apulanta keikkailee edelleen aktiivisesti. Tahti on kuitenkin hiljentynyt isäksi tulemisen myötä, Toni kertoo. Kuva vuodelta 2018.
Apulanta keikkailee edelleen aktiivisesti. Tahti on kuitenkin hiljentynyt isäksi tulemisen myötä, Toni kertoo. Kuva vuodelta 2018.

Apulannassa on vuosien aikana soittanut kaikkiaan 13 muusikkoa, joista samaan aikaan enimmillään neljä. Tällä hetkellä miehistöön kuuluu kolme jäsentä.

Rummuissa soittaa liki alusta asti mukana ollut Simo "Sipe" Santapukki, basson hoitaa uusin tulokas Ville ja vokaalit taikoo yksin Toni.