Tanja Karpela raivostui – rajuja riitoja

Tanja Karpela raivostui – rajuja riitoja

Ex-ministerin yrityskuviot puhuttavat nyt myös Keski-Euroopassa.

Entisen kulttuuriministerin ja kansanedustajan, ex-missi Tanja Karpelan elämä on ollut jo pidempään koirien ympärillä. 

Kehuja saanut koirakuluttaja on yrityksineen aktivoitunut hiljattain huomiota herättävästi sosiaalisessa mediassa ja yllättävän osoitteen merkeissä. Keski-Euroopan pikkuvaltio Luxemburg päätyi muutamia vuosia sitten Karpelan yritystoiminnan kohteeksi. Toiminnan piti maassa jo loppua, mutta toisin kävi.

Suurherttuakunnan koirapiireissä on kuohunut huolella ja sen enempää Karpela kuin entinen yhteistyökumppaninsa ei säästele sanojaan tapahtumia kerratessaan. Yritystoiminnasta ja sen vaiheista vallitsee tiukka erimielisyys ja riitaantuneet osapuolet jatkavat toimintaa saman, pienen asiakaskunnan parissa.

Tanja sai Neloselle aikanaan Koirakouluttaja Tanja Karpela -ohjelman.
Tanja sai Neloselle aikanaan Koirakouluttaja Tanja Karpela -ohjelman.

Karismaattinen kouluttaja

Tapahtumat saivat alkunsa muutamia vuosia sitten, kun suomalaistaustainen yrittäjä kontaktoi Tanja Karpelaa kysyäkseen, kuka voisi olla hyvä suomalainen kouluttaja koirakeskuksen tarpeisiin.

– Tanja sanoi heti, että ehdottomasti hän. Hän todella tuli lankoja pitkin ja vakuutti että haluaa tulla Luxemburgiin, yrittäjä kertoo.

Tanja saapuikin pikkuvaltioon ja majoittui yrittäjän mukaan tämän luona aina paikalla ollessaan toisen kouluttajan kanssa, joka toimi myöhemmin asiakkuuden ainoana kouluttajana. Tanja ja toinen kouluttaja majoittuivat yrittäjän mukaan noin vuoden tämän kodin ja yrityksen tiloissa ennen kuin hankkivat oman kodin Saksan puolelta. Yrittäjä osti Karpelalta koulutuspalveluja ja kertoi maksaneensa laskut ajallaan. Yksi laskuasia on vielä avoinna jutuntekohetkellä.

Tanjan poliitikkoura sisälsi myös suhteita huippupoliitikkoihin. Tunnetuin tapaus oli kihlaus Sauli Niinistön kanssa.
Tanjan poliitikkoura sisälsi myös suhteita huippupoliitikkoihin. Tunnetuin tapaus oli kihlaus Sauli Niinistön kanssa.

– Tanja ei lopulta ollut paikalla ollenkaan niin paljon kuin oli sovittu, mutta en puuttunut asiaan, kun kurssit pidettiin aikataulun mukaan, toimija sanoo.

Karpela ei osta ajatusta, että olisi ollut paikalla sovittua vähemmän.

– Tämä oli käsittääksemme tilaajalle alusta alkaen selvää. Hän on voinut toivoa, että Tanja olisi ollut vielä enemmän paikalla, mutta käsittääksemme hän oli kuitenkin varsin tyytyväinen rotaatioon, Karpela kommentoi sähköpostitse.

Koirakoulutusten sisällöistä ei tullut sanomaista – myös yrittäjä kehuu Karpelaa karismaattiseksi ja asiansa osaavaksi henkilöksi, josta niin asiakkaat kuin henkilökunta piti.

Samat syytökset

Innolla alkanut yhteistyö alkoi saada ikäviä sävyjä kesään 2024 mennessä. Molemmat tahot kokivat kommunikaation vaikeutuneen.

– Halusin puhua asioista, mutta Tanja sanoi aina vain, että joo, puhutaan ja mitään ei tapahtunut, keskuksen omistaja toteaa.

Karpela taas sanoo koittaneensa puuttua työntekijänsä, yrityksensä toisen osakkaan työoloihin, mutta tuloksetta.

– Yritimme toistuvasti tästä keskustella ja pyysimme asian korjaamista, Karpela viestittää taholtaan.

Yrittäjä kiistää saaneensa yhteydenottopyyntöjä kyseisestä asiasta.

Janne Erjola on pysynyt Tanjan rinnalla jo pitkään. Pariskunta myös työskentelee yhdessä.
Janne Erjola on pysynyt Tanjan rinnalla jo pitkään. Pariskunta myös työskentelee yhdessä.

– En kerta kaikkiaan nähnyt mitään ongelmia, vaan opetusohjelma sujui täysin normaalisti, keskuksen johtaja vastaa.

Yrittäjä kertoo ihmetelleensä myös Karpeloiden toimia yrityksen tiloissa.

– He alkoivat pitää tiloissani kokouksia suljetuin ovin, joista minulla ei ollut mitään tietoa. He vakuuttivat, että asiat koskivat vain ammattikoiria, eikä lemmikkipuolta, yrittäjä sanoo.

Karpela kumoaa väitteen kokonaan.

– Väite siitä, että olisimme antaneet ymmärtää, ettemme olisi kiinnostuneita lemmikkikoiratoiminnasta on naurettava. Olemme kouluttaneet jo pitkälti yli toistakymmentä vuotta myös lemmikkikoiria. Pidempään kuin kyseinen keskus on ollut olemassa. Mihin se kiinnostus olisi hävinnyt, Karpela kirjoittaa.

Puolangan tai Nurmeksen kokoinen Keski-Euroopan suurherttuakunta Luxemburg on tapahtumien keskipisteenä.
Puolangan tai Nurmeksen kokoinen Keski-Euroopan suurherttuakunta Luxemburg on tapahtumien keskipisteenä.

Kokouksista hän ei myöskään jaa samaa muistikuvaa.

– Kuulostaa vähintäänkin harhaiselta salaliittoteorialta! Salaperäisille kokouksille löytyisi varmasti parempikin paikka, jos sellaisia joku haluaisi järjestää, Karpela kirjoittaa, todeten että kokee kommenttien olevan yritys mustamaalata hänen toimintaansa.

Salamalähdöstä erimielisyys

Elokuussa tilanne kärjistyi lopullisesti.

– Kouluttaja vain lähti pois kesken päivän. Sitten Tanja laittoi Whats App -viestin seuraavana päivänä, etteivät he enää tule opettamaan jatkossa. Näin, vaikka yhteistyötä oli puolitoista vuotta takana, kurssikalenterit tehty ja palkkiot maksettu ajallaan, yrittäjä sanoo.

Karpelalla on tilanteesta ja kouluttajan lähdöstä toisenlainen näkemys.

– Hän koki työskentelyn tilaajan kanssa niin ahdistavaksi ja myrkylliseksi, että sairastui. Tilaajalla ja yrityksellämme on täysin erilainen johtamiskulttuuri sekä käsitys siitä, miten työkavereita kohdellaan.

– Koska tämä erilaisuus oli suurta, koimme mahdottomaksi jatkaa yhteistyötä. Tämä oli syymme lopettaa yhteistyö keskuksen kanssa, sillä mikään työ ei mielestämme ole oman terveyden menettämisen arvoinen, Karpela sanoo vastineessaan ja mainitsee tilanteen ja perustelujen olleen myös tilaajan tiedossa.

Yrittäjä kiistää asian täysin.

– Meillä pidetään henkilökunnasta huolta ja monet ovat olleet vuosia palveluksessamme. Henkilökohtaisiin ongelmiin en voi, enkä halua ottaa kantaa.

Tarkoitus vai sattumaa?

Yrittäjä kertoo olleensa yllättynyt, kun loppuvuodesta 2024 Karpela yrityksineen alkoi mainostaa sosiaalisen median kanavissa vastaavanlaisia lemmikkikoirapalveluja kuin keskuksessa. Hämmennystä aiheutti kuulemma myös se, että yrittäjän mukaan asiakkaat luulivat edelleen keskuksen ja Karpelan yhteistyön jatkuvan, vaikka keskus oli tiedottanut yhteistyön loppuvan, kertoen että Karpelan yritys keskittyy jatkossa ammattikoirapuoleen. 

Tiedotteessa kerrottiin, että niin Karpela kuin toinen ohjaaja vaikuttavat jatkossa Suomessa. Tiedote tehtiin syyskuun alussa yhteystyössä Karpelan kanssa ja tämä hyväksyi tekstin sisällön. Entinen asiakas mainittiin kurssien pitopaikkana verkkosivuilla vielä marraskuussa.

Tanja ja Janne ehtivät kokea myös Linnan juhlat yhdessä.
Tanja ja Janne ehtivät kokea myös Linnan juhlat yhdessä.

Myöhemmin Karpelan yritys palkkasi myös keskuksen työntekijän, jolla oli yrittäjän mukaan kilpailukielto. Karpela kiistää työntekijän kilpailukiellon.

– Väite siitä, että olisimme aloittaneet yhteistyön yrityksen kanssa vain saadaksemme kontaktiverkostoa, on törkeä. Jos olisimme aloittaneet yhteistyön Luxemburgissa vain saadaksemme kontaktiverkostoa, emme todellakaan olisi odottaneet näin kauan, että henkinen pahoinvointi, burn out ja ahdistuneisuus pakotti kouluttajamme (joka on myös yrityksemme toinen omistaja) sairaslomalle, Karpela jatkaa.

Joka tapauksessa Karpela jatkoi nyt itse samanlaisten palveluiden parissa yrittäjänä, kuin mitä häneltä oli aiemmin ostettu, ja joihin hän oli paikallistasolla tutustunut entisen asiakkaansa kautta. Karpela tarkentaa, että Luxemburgiin siirtymiseen vaikutti kyselyn lisäksi muut ulkomailta tehdyt tiedustelut ja että yrityksensä on tottunut työskentelemään Suomen ulkopuolella.

Lýhyt tukkamalli on ollut osa Tanjan tyyliä jo vuosia.
Lýhyt tukkamalli on ollut osa Tanjan tyyliä jo vuosia.

– Yrityksemme laajentaminen Luxemburgiin johtui siitä, että toinen yrityksemme omistaja asuu nykyään suuren osan vuodesta siellä! Luxemburgissa on monia koirankoulutusyrityksiä. Jokainen halukas on vapaa perustamaan yrityksiä ja työskentelemään haluamallansa alalla, Karpela sanoo ja korostaa, ettei yksi toimija voi määrittää muiden oikeutta toimia maassa.

Tulevaisuus avoinna

Yrittäjän näkökulmasta Tanja on haukannut entisen asiakkaansa tulovirtoja itselleen ja Tanja taas korostaa, ettei ole kontaktoinut entisen työllistäjänsä asiakaskuntaa, joskin nämä ovat olleet häneen yhteydessä.

– Kilpailussa ei ole mitään pahaa, mutta se, että koittaa viedä toisen elannon, on väärin, Tanjan yrityksen entinen asiakas päättää.

Karpela aikoo yrityksineen jatkossakin työskennellä alueella.

– Tarkoituksemme on kehittää toimintaamme Luxemburgissa rauhassa vähitellen ja samalla tunnustellen millaisille palveluille olisi kysyntää. 

Kautta aikain seuratuimpiin suomalaisjulkkiksiin ja misseihin lukeutunut Tanja voi jo nykyisin hukkua sujuvasti liikenteen vilinään.
Kautta aikain seuratuimpiin suomalaisjulkkiksiin ja misseihin lukeutunut Tanja voi jo nykyisin hukkua sujuvasti liikenteen vilinään.

Sopeutumiseläke puhutti

Tanja Karpelan lähtö Eduskunnasta aiheutti melkoisen kohun, kun hän eduskuntauran jälkeen hakeutui 40-vuotiaana sopeutumiseläkkeelle ja alkoi nauttia noin 4 500 euroa kuukausituloistaan vapaaherrattarena. Hän nautti sopeutumiseläkettä 11 vuoden ajan, kunnes vuonna 2019 lakimuutoksen myötä sopeutumiseläke lakkautettiin.

Eläkkeen aikana Tanja huolehti, ettei koirapuolelta tule juurikaan tuloja, jotta eläkkeen maksu ei keskeydy. Tanjan 2021 perustama International K9 Institute Ltd Oy teki tilikaudella 2023-2024 liikevaihtoa 70 509 euroa, 13 000 euron palkkakuluilla. Tappiota tuli 1145 euroa. Yrityksen tilillä oli rahaa 0, 42 euroa ja velkaa 1406 euroa.

Tanjan vanhempi yritys, 2010 perustettu Kaer Oy teki tilikaudella 23-24 liikevaihtoa 115 614 euroa ja palkkakulut olivat 59 280 euroa. Voittoa kertyi 6 534 euroa. Rahaa firman kassassa oli 703 euroa ja lainaa 23 210 euroa.