Suukopua ja hempeilyä! Juha Veijonen herätti huomiota terassilla – salakuvat

Suukopua ja hempeilyä! Juha Veijonen herätti huomiota terassilla – salakuvat

Seiska tavoitti Juhan, joka tarjoaa oman teoriansa tilanteesta.

Legendaarinen näyttelijä Juha Veijonen on elänyt viime vuodet melkoista hiljaiseloa – ainakin töiden suhteen.

Juhaa ei ole nimittäin näkynyt isoissa tuotannoissa useampaan vuoteen.

Jotain kertoo sekin, että hänellä ei ollut edes yhden kohtauksen roolia helmikuussa ensi-iltaan tulleessa Häjyt 2 -elokuvassa, vaikka juuri hänen hahmonsa jäi alkuperäisessä suosikkielokuvassa henkiin.

Viime marraskuussa Juha kertoi Seiskalle, että hän olisi vaikka ”vartissa valmis hommiin”, jos töihin pyydettäisiin.

Juha Veijonen on monelle se ainoa oikea Jussi Vares.
Juha Veijonen on monelle se ainoa oikea Jussi Vares.

Kahden naisen kanssa

Perjantai-iltana Seiskan lukija bongasi Juhan Hakaniemessä ravintola Rytmin terassilla.

Kello kahdeksan aikaan tunnelma näytti olevan hyvinkin korkealla.

Kovaäänisesti naiset kuitenkin haistattelivat Juhalle, ja Juha sitten vastasi heille.

Lukijan mukaan Juha piti hoviaan pöydässä, jossa oli myös kaksi naispuolista henkilöä.

– Seurue oli todellisessa juhlakunnossa, Seiskalle vinkataan.

Pöydässä oli muun muassa olutta sekä valkoviiniä.

Espoossa asuva Juha kertoi Seiskalle viime marraskuussa olevansa edelleen valmis töihin.
Espoossa asuva Juha kertoi Seiskalle viime marraskuussa olevansa edelleen valmis töihin.

Tunteet heittelivät

Jossain kohtaa Juhalle ja naiskaksikolle syntyi kuitenkin lukijan mukaan suukopua.

– Riidan syy ei selvinnyt, Seiskalle kerrotaan.

– Kovaäänisesti naiset kuitenkin haistattelivat Juhalle, ja Juha sitten vastasi heille.

Tunteet heittelivät kuin suuressakin saippuaoopperassa.

– Välillä pidettiin kädestä kiinni.

Juha piti hoviaan kulmapöydässä kahden naisen kanssa.
Juha piti hoviaan kulmapöydässä kahden naisen kanssa.

Sopu syntyi ja taksi saapui

Lopulta Juha ja naiskaksikko saivat ilmeisesti sovittua, sillä he poistuivat paikalta yhteisellä taksilla.

En kyllä muista mitään riitaa.

Taksiin pääsemisessä oli kuitenkin haasteita.

– Tai oikeastaan haasteet liittyivät tuolilta ylös pääsemiseen, Seiskalle vinkataan.

– Juha ei meinannut onnistua nousemaan, ja lopulta viereisessä pöydässä olijat auttoivat Juhan jalkeille.

Jossain kohtaa Juha ja toinen nainen pitivät toisiaan käsistä kiinni.
Jossain kohtaa Juha ja toinen nainen pitivät toisiaan käsistä kiinni.

Lukija kertoo, ettei hänellä ollut ennen kohtaamista erityistä mielikuvaa Juhasta.

– Eihän hän ole tainnut viime vuosina juuri missään näytellä.

– Toki Häjyt-elokuvaan minä hänet yhdistän, ja sehän on hyvä leffa.

Juha kertoi Seiskalle tavanneensa vanhan kurssikaverinsa.
Juha kertoi Seiskalle tavanneensa vanhan kurssikaverinsa.

Nyt puhuu Juha

Seiska tavoitti myös Juhan, joka kertoo kysyttäessä muistavansa illan – ainakin osittain.

– Totta helvetissä muistan, kyllä me siellä juotiin alkoholia aika paljonkin!

– Olin vanhan kurssikaverini kanssa, ja mukana oli myös hänen ystävänsä, jota en ollut aiemmin tavannut.

Lukijan puheisiin jonkinlaisesta riitatilanteesta Juha tarjoaa omanlaisensa teorian.

– En kyllä muista mitään riitaa.

– Voi toki olla, että tytöt kinastelivat keskenään.

Juha sai apua taksiin siirtyessään.
Juha sai apua taksiin siirtyessään.

"En osallistu turpavääntöihin"

Juha haluaa tuoda esiin, ettei riiteleminen saati haistattelu ole hänen juttunsa.

Voi toki olla, että tytöt kinastelivat keskenään.

– Minähän en osallistu turpavääntöihin laisinkaan!

Muuten ex-suosikkinäyttelijä kertoo itsellään menevän vallan mainiosti.

– Sinkkuna edelleen!