Suosikkinäyttelijä yllätti Porissa – salakuva!
Salkkarit-veteraani bongattiin musikaalin yleisöstä.
Seiskan lukija teki yllätyshavainnon Porissa viime viikonloppuna.
Salkkarit-näyttelijä Jarmo Koski, 74, saapui Tootsie-musikaalin näytökseen seuralaisen kanssa.
Seiskalle kerrotaan, että näyttelijä otti rennosti.
– Jarmo oli hyvällä tuulella ja pysähtyi juttelemaankin ihmisten kanssa.
Tootsie-musikaali sai ensi-iltansa Porin teatterissa viime syyskuussa. Komediaklassikon pääroolissa nähdään Joonas Nordman.
Jarmo on yksi Salkkareiden pitkäaikaisimmista kasvoista. Hän on esittänyt Seppo Taalasmaan roolia sarjan alkuvuosista lähtien.
Jarmo on itseoppinut näyttelijä, joka on ollut vuosikymmenet myös poikkeuksellisen suosittu ääninäyttelijä.
Viime vuonna julkaistun elämäkertakirjansa myötä Jarmo avasi henkilökohtaista elämäänsä.
Jarmo Koski – Salattu elämäni (S&S) -kirjassa näyttelijä paljasti joutuneensa ikävän nettihuijauksen uhriksi vuosina 2015–2024.
Jarmon 100 000 euron säästöt katosivat huijauksen myötä kuin tuhka tuuleen.
Tapahtunut aiheutti Jarmolle suurta häpeää. Nyt hän pystyy suhtautumaan tapahtuneeseen jo huumorilla.