Stefan Therman ajautui kärhämään kuppilassa – kiista laskun maksamisesta!
Kohuliikemies vietti kesäpäivää Helsingissä.
Kohuliikemies Stefan Therman bongattiin torstai-iltapäivänä (30.7.) Helsingin Vallilasta. Stefan oli liikkeellä seurueessa, ja mies nautti vallilalaisen ravintolan antimista täysin rinnoin.
Video: Stefu ja kadonneen laskun metsästys
Seiskalle kerrottiin paikan päältä, että Stefu oli tilannut kosteita menu-artikkeleita laskulle, josta koostui 140 euron arvoinen summa.
Lopulta lasku jäi kuitenkin maksamatta, lukijamme ravintolasta kertoo.
– Stefu oli porukalla liikenteessä, Seiskalle kerrotaan.
Seiska sai tilanteesta haltuunsa myös videoita, joissa Stefanilla ja ravintolan työntekijällä on sanaharkkaa. Kärhämää on selkeästi ainakin siitä, paljonko Stefu on tilannut.
Ravintoloitsija vahvistaa
Vallilalaisen baarin ravintoloitsija vahvistaa tapahtuneen Seiskalle.
Pystyyn jäi 140 euron lasku – mikä on tietenkin pois päivän myynneistä.
– Hänellä ei varsinaisesti ollut piikkiä, vaan hän oli sanonut maksavansa lähtiessään.
Tilanne on ollut pelottava baarin työntekijälle.
– Työntekijämme oli jokaisen juoman kohdalla vienyt kuitin, ja pyytänyt häntä maksamaan. Stefan vain sanoi maksavansa lähtiessään, ravintoloitsija sanoo Seiskalle.
Niin ei kuitenkaan ravintoloitsijan mukaan käynyt.
Näin Stefu kommentoi
Seiska tavoitti Stefun viestitse.
– En ole jättänyt mitään maksamatta, lupasin maksaa kaverin puolesta, joka oli lähtenyt käymään jossain mutta selvisi että hän oli hoitamassa asian itse. Joten täyttä paskaa, en saanut tilattua alusta pitäen mitään maksamatta heti, joten aika mahdotonta, Stefu kommentoi Seiskalle.
Stefu palasi aiheeseen vielä myöhemmin.
Hänen mukaansa joku muu seurueesta oli jättänyt laskun maksamatta lähtiessään käymään jossain.
– Se on hänen paikallisensa, joten hän hoitaa varmasti maksun. Itse en kuitenkaan halunnut ottaa muiden juomia maksettavakseni, Stefan viestitti Seiskalle.