Stagala nauratti naisia pubissa - salakuvat!
Lukija mukaan Stagalalla riitti juttua sekä myös naisia ympärillä herran ihka omilla jatkoilla salapoliisibaarissa.
”Stagala” eli Alexander Krigsman tuli julkisuuteen rääväsuuna, jonka katsottiin vähätelleen naisia sekä raiskauksia.
Video: Stagala kertoo vauhdikkaasta vuodestaan.
Viime vuoden toukokuussa Mika Ilménin eli ”Immun” piti antaa Stagalalle selkäsauna Ice Cage 4 -kamppailutapahtumassa, mutta toisin kävi.
Viime vuoden syksynä Stagala voitti ”Akamina” tunnetun somepersoona Henrik Hopean.
Kolmannella kerralla hän pääsi ottelemaan jo itse Makwan Amirkhania vastaan nyrkkeilyssä ja kesti kaikki kuusi erää, vaikka ottelun melko selvästi hävisikin.
Dekkari numero uno
Lontoossa Baker Streetillä sijaitsee Sherlock Holmes -museo Sir Arthur Conan Doylen luoman dekkarihahmon mukaan.
Tampereella Hämeenkadulla taas sijaitsee Sherlock Holmes -baari.
Ja juuri tuohon Sherlock Holmes -baariin Stagala lähti täyden Nokia Areenan jälkeen itse järjestämilleen jatkoille.
Paikalle osui myös Seiskan lukija, mutta ei täysin sattumalta.
– Olimme hotellissa viettämässä Ice Cagen jälkeen hieman iltaa, ja eräs kaveri halusi sitten käydä Stagalan jatkoilla.
"Tulikohan kuninkaalle pupu pöksyyn?"
Salapoliisibaarissa lukija luonnollisesti näki illan isännän.
– Tappio Makulle ei tuntunut Stagalaa painavan.
– Hän jutteli vapautuneesti baaritiskillä ja muutoinkin ihmisten kanssa.
Karaokelistallakin komeili lukijan mukaan jonkin aikaa Stagalan nimi yhtenä seuraavista laulajista, mutta miestä ei kuitenkaan lopulta mikrofonin varressa näkynyt.
– Tulikohan kuninkaalle pupu pöksyyn…
"Neitokaisia riitti"
Sen sijaan naisseurasta ei Stagalalla ollut lukijan mukaan pulaa.
– Neitokaisia riitti, ja Stagala sukkuloikin edestakaisin jatkuvasti baarissa.
Lukija kertoo itsekin heittäneensä ylävitoset Stagalan kanssa illan aikana.
Ice Cage saa myös lukijalta kiitosta.
– Komea tunnelma täpötäydellä areenalla, joka sopi hyvin myös tällaisen lajin näyttämöksi.
– Kansainvälinen meininki ja kovia matseja!