Sofia Virran ökyremontista repesi raivo

Sofia Virran ökyremontista repesi raivo

Taloyhtiön kokouksessa puhuttiin isoilla kirjaimilla, sillä asukkaat ovat väsyneet vihreiden puheenjohtajan pitkään remonttiin.

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta, 33, ja hänen miesystävänsä Atte Ailio tekevät mittavaa huoneistoremonttia Helsingissä sijaitsevassa uudehkossa asuinhuoneistossa.

Kyseessä on harvinaisempi kerrostalohuoneisto. Siinä on aiemman asukkaan aikana ollut muun muassa sisähissi, jonka Sofia ja Atte ovat remontissa poistaneet.

Haittaa arkea

Nyt taloyhtiön asukkaat ovat lopen kyllästyneitä pariskunnan remonttiin, joka ei tunnu loppuvan koskaan.

– Remonttia on kestänyt jo viisi kuukautta, ja asukkailta alkaa olla kärsivällisyys lopussa, Seiskalle kerrotaan.

– Meillä oli taannoin yhtiökokous, ja siellä puhuttiin harvinaisen suoraan ja isoilla kirjaimilla, Seiskalle kerrotaan.

– Tilanne on niin hirveä, että se haittaa kohtuuttomasti normaalia arkea. Pahinta on ollut se, ettei poraamisääniä ole mitenkään voinut ennakoida. Esimerkiksi yövuorolaisilta unet ovat jääneet väliin, sillä poraamisen äänet ovat järkyttäviä, eräs asukas huokailee.

Asukkaan mukaan huoneistosta tulee myös paljon jätettä, joten rappukäytävä on ollut harmaan tomun peitossa jo pitkään.

– Helppoahan Sofian ja Aten on remontoida, kun he itse eivät täällä vielä asu, mutta me muut jouduimme kärsimään.

Sofian Atte-puoliso osallistui yksin yhtiökokoukseen ja yritti parhaansa mukaan pahoitella remontista aiheutuvaa haittaa.

– Yhtiökokouksen tunnelma oli harvinaisen jäätävä, Seiskalle huokaistaan.

Sofia Virta ja Atte Ailio ovat remontoineet yhteistä kotiaan kohta jo puoli vuotta. Kyseessä on harvinaisen hulppea kattohuoneisto.
Sofia Virta ja Atte Ailio ovat remontoineet yhteistä kotiaan kohta jo puoli vuotta. Kyseessä on harvinaisen hulppea kattohuoneisto.

Tiuski toimittajalle

Seiska tavoitti Aten, mutta ilmeisesti remontti on uuvuttanut myös hänet, sillä mies ei ollut juttutuulella.

– Ottakaa asioista selvää, Atte tiuskaisi ja paiskasi Seiskan toimittajalle luurin korvaan.

Vihreiden puoluejohtaja ei vastannut Seiskan tiedusteluun lainkaan.