Seiska selvitti: Karu tieto Pete Parkkosen firman tilanteesta
Pete Parkkonen ei vuole firmallaan kultaa.
Idols-kilpailijana julkisuuteen ponnistanut laulaja Pete Parkkonen sai uutta nostetta uralleen, kun hän osallistui Euroviisuihin Suomen edustajana yhdessä Linda Lampeniuksen kanssa.
Katso video: Pete Seiskan Bisneshaukan syynissä:
Suomi käveli viisulavalle ennakkosuosikkina, mutta toisin kuin odotettiin, voittoa ei tullut. Suomi sijoittui kuitenkin hienosti kuudenneksi.
Yhtä kaikki kotimaan valtasi Liekinheitin-huuma. Radio- ja suoratoistolistoja hallinneen kappaleen vaikutus Peten raha-asioihin nähdään vasta ensi vuonna, kun firman meneillään oleva tilikausi tulee päätökseensä vuodenvaihteessa.
Mutta millaisessa kunnossa Peten firma oli ennen Wienin valloitusta? Seiska selvitti.
Suklaatehdas
Pete on nimennyt firmansa suklaatehtaaksi. Pete's Choco Factory Oy:n edellinen tilikausi kuitenkin osoittaa, ettei yhtiö tarjoillut omalle Villi Vonkalleen makeaa mahan täydeltä.
Firman tilikausi on kalenterivuoden mittainen ja kestää vuoden ensimmäisestä viimeiseen päivään. Tilikaudella 1.1.–31.12.2025 firma pyöritti 244 000 euron liikevaihdon.
Se oli huomattavasti pienempi kuin aikaisempana vuonna, jolloin suklaatehdas pyöri 475 000 euron voimalla.
Viime vuoden lukuihin vaikuttanee verkkaisempi keikkatahti. Alkuvuonna Pete esimerkiksi lomaili.
Velkaa ja tappiota
Yhtä kaikki firma painoi viime tilikautensa tappiolle. Negatiiviseen tulokseen vaikuttaa taseen perusteella esimerkiksi se, että firma maksoi palkkoja ja palkkioita 127 000 euroa. Myös muut kulut haukkasivat runsaan siivun: 90 000 euroa.
Pete's Choco Factoryn liiketulos jäi 22 882 euroa pakkaselle. Firman tileilläkään ei pullistele valtavaa omaisuutta: rahaa ja pankkisaamisia yhtiö kirjasi itselleen viime vuoden lopussa noin 22 000 euroa.
Omaa pääomaa yhtiöllä oli vuodenvaihteessa 40 000 euroa. Vierasta pääomaa, eli velkaa, oli sen sijaan kertynyt 31 000 euroa. Summa koostuu käytännössä siirtovelasta edelliseltä tilikaudelta.
Ennen tilikauden päättymistä firma oli kerryttänyt voittotililleen 66 000 euroa.
Tappiollisen tuloksen, osakkeisiin sidotun 2 500 euron pääoman sekä tilikaudella jaettujen 5 457 euron suuruisten osinkojen jälkeen sillä on edelleen omaa pääomaa 39 871 euron edestä.
Osinkoa Pete ehdotti maksettavaksi noin 11 000 euroa.
Velkaa hallituksen jäsenelle
Tilinpäätösaineistosta selviää myös, että firma on lainannut hallituksensa jäsenelle ronskit 20 000 euroa, joista osa erääntyy kuluvan vuoden lopussa ja loput vuonna 2030.
Pete istuu hallituksen jäsenenä myös toisessa firmassa, jonka toimitusjohtajana on musiikkibisneksessä työskentelevä nainen. Ilta-Sanomien mukaan Pete omistaa tästäkin firmasta 20 prosenttia. Firmasta loput omistaa toimitusjohtaja.
Noin sadan tonnin liikevaihdon pyöräyttänyt firma maksoi palkkoja edellisellä tilikaudellaan 53 000 euron edestä ja teki noin 3 000 euroa pakkaselle painuneen tuloksen.