Sedu Koskinen kävi Fuengirolassa tekemässä rikosilmoituksen: Rosie kuuluu ainoastaan minulle!

Sedu Koskinen kävi Fuengirolassa tekemässä rikosilmoituksen: Rosie kuuluu ainoastaan minulle!

Fuengirolan poliisi tutkii nyt Sedu Koskisen kohuttua koiravyyhtiä ja edessä on pikaoikeudenkäynti.

Takavuosien ravintolamoguli Sedu Koskinen, 68, menetti alkuvuodesta rakkaan Rosie-koiransa järkyttävällä tavalla.

Katso alla olevalta videolta Sedun tuore haastattelu Fuengirolan poliisiasemalta 

Tapahtumat saivat alkunsa, kun Sedu matkusti ranskanbulldogginsa kanssa Espanjan Fuengirolaan joulukuun alussa. 

Tammikuun alussa Sedun kunto heikkeni rajusti kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvän hypomanian vuoksi.

Sedu ei pystynyt pitämään enää itsestään huolta, joten hän antoi Rosien hoitoon Tiina-Maria Lindroosille, 50.

Tammikuun 21. päivä Sedu kiidätettiin Espanjasta Suomeen Auroran sairaalan suljetulle osastolle.

Järjesteli hoitokoiraa adoptioon

Tiina ryhtyi puuhaamaan Sedun selän takana koiralle uutta kotia Suomesta heti sen jälkeen, kun Sedu oli poistunut maasta.

Tiina oli antamassa hoitokoiraansa adoptioon, eikä asiasta saanut hiiskua Sedulle. 

Sedu esitteli Rosien Seiskalle viime vuoden marraskuussa. Rosie oli kovia kokeneen Sedun silmäterä.
Sedu esitteli Rosien Seiskalle viime vuoden marraskuussa. Rosie oli kovia kokeneen Sedun silmäterä.

Hän oli löytänyt Suomesta Rosielle adoptioperheen, mutta hanke kariutui, koska Tiina päättikin itse pitää koiran.

Väitti rescue-koiraksi

Tiina sai Rosien nimiinsä helmikuun alussa vietyään sen eläinlääkärille väittäen sitä rescue-koiraksi. Hän unohti kertoa koiran olevan hänellä hoidossa ja omistajan sairaalassa.

Ravintola-alalla Espanjassa työskentelevä Tiina-Maria Lindroos ei suostu palauttamaan Rosieta omistajalleen.
Ravintola-alalla Espanjassa työskentelevä Tiina-Maria Lindroos ei suostu palauttamaan Rosieta omistajalleen.

Menettelyn kautta koira merkittiin helmikuun alussa Andalusian eläinomistajarekisterissä Tiinan nimiin.

Toivotti hyvää loppuelämää

Kun Sedu pääsi sairaalasta maaliskuun lopussa, hän otti Tiinaan yhteyttä kertoakseen voinnistaan.

Tiina ilmoitti Sedulle, ettei tällä ole enää koiraa ja toivotti hyvää loppuelämää.

Toukokuussa Tiina kertoi Seiskalle, ettei ole näkemyksensä mukaan kaapannut tai varastanut Rosieta, vaan on tarjonnut koiralle kodin. 

Seiska tavoitti Tiinan uudestaan, mutta hän ei ollut enää halukas kommentoimaan asiaa.

Palkkasi oman juristin

Sedu palasi viime viikolla ensimmäisen kerran tammikuun jälkeen Fuengirolaan. Terveytensä lisäksi omaisuutensa menettänyt ex-miljonääri pääsi tekemään tutkintapyyntöä Espanjaan lahjoitusrahojen avulla.

Sairaudesta toipunut Sedu palasi kesäkuun lopussa Fugeen.
Sairaudesta toipunut Sedu palasi kesäkuun lopussa Fugeen.

– Suomessa on käynnissä pienkeräys, jonka avulla minulle ja Rosielle kerätään varoja tätä taistelua varten. Palkkasin itselleni taitavan asianajajan, Sedu kertoo Seiskalle Fuengirolan poliisiasemalla.

Fuengirolan Policia Nacionalin edessä selviää, että Sedu on vakavissaan. 

Espanjaan palannut Sedu haki ensitöikseen notaarilta valtakirjan asianajajilleen.
Espanjaan palannut Sedu haki ensitöikseen notaarilta valtakirjan asianajajilleen.

Paikalle marssii suomalaisten suosiman AJ Forsman Abogados  -toimiston huippuasianajaja Nuria Lendinez Carrillo de Albornoz.

"Poliisi suhtautui hyvin"

Paikalle saapuu myös muuta mediaa sekä muun muassa Sedun tulkki Nici Rumbin ja todistajana toimiva kirjailija Paul Murphy.

Sedun vanha ystävä Paul on jutussa avaintodistajan roolissa.
Sedun vanha ystävä Paul on jutussa avaintodistajan roolissa.

Fuengirolassa tapahtuu valitettavan paljon rikoksia, joten poliisiaseman edustalla on kymmeniä ihmisiä jonottamassa poliisin pakeille. 

Nuria, Nici, Sedu ja Paul odottivat rikostutkijoita poliisiaseman aulassa.
Nuria, Nici, Sedu ja Paul odottivat rikostutkijoita poliisiaseman aulassa.

Tulkkina toimiva Rumbin on viisaasti käynyt heti aamusta nappaamassa vuoronumeron, joten Sedu pääsi nopeasti rikostutkijoiden pakeille.

Reilun tunnin kestäneen tapaamisen jälkeen poliisiasemalta marssii ulos selvästi huojentuneen näköinen mies yhdessä asianajajansa Nurian kanssa.

Nici, Nuria ja Sedu keskustelivat poliisin kanssa yli tunnin.
Nici, Nuria ja Sedu keskustelivat poliisin kanssa yli tunnin.

– Rosie-keissistä on nyt tehty rikosilmoitus. Espanjan poliisi suhtautui minuun tosi hyvin ja he selvästi ottivat tapaukseni asiakseen. Toki meillä oli kaikki dokumentit sekä todistajat mukana, joten se helpotti tilannetta, Sedu kertoo.

Vaatii rangaistusta

Nurian mukaan poliisi tutkii asiaa nyt kavalluksena.

Nuria ja Sedu lähtivät huojentuneina poliisiasemalta.
Nuria ja Sedu lähtivät huojentuneina poliisiasemalta.

– Poliisi tutkii nyt asiaa epäiltynä kavallusrikoksena. Lausuntojen ja todisteiden keräämisen jälkeen sitä käsitellään pian Fuengirolan tuomioistuimessa, Nuria vahvistaa.

Sedu aikoo vaatia Tiinalle rangaistusta.

– Tässä pitää nyt odottaa oikeuden päätöstä, mutta meillä on mielestämme selkeä näyttö siitä, että koira on minun ja Tiina on luvatta sen minulta ottanut.

”Selkeät todisteet”

Poliisin suoritettua muutamia toimenpiteitä jutussa järjestetään espanjalaiseen tapaan niin kutsuttu ”juicio rápido” eli pikaoikeudenkäynti.

Tulkin käyttö on välttämätöntä Espanjalaisella poliisiasemalla.
Tulkin käyttö on välttämätöntä Espanjalaisella poliisiasemalla.

Kyseisellä menettelyllä tuomioistuin käsittelee asian nopeasti ja ilman monimutkaisia vaiheita. Pikaoikeudenkäyntiä sovelletaan juttuihin, joissa on selkeät todisteet. Tyypillisiä rikoksia ovat esimerkiksi liikennerikkomukset, varkaudet ja vahingonteot.

Sedu lensi rikosilmoituksen jättöpäivän iltana takaisin Suomeen.

– Tässä menee nyt päiviä tai korkeintaan viikkoja, jolloin palaan tänne pikaoikeudenkäyntiä varten. Jos kaikki menee hyvin, Rosie pääsee minun kanssani vihdoinkin kotiin!