Sauli Niinistö syventyi kinkkuhyllyyn – salakuvat

Saulin ruokashoppailu sujui leppoisissa merkeissä iltamyöhään.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön jäätyä eläkkeelle presidentin virastaan hän on saanut elää taviksen tavoin tavallista, espoolaista perhearkea.
Myöhään perjantai-iltana (20.12.) eräässä ruokakaupassa oli rauhaa kaipaavia joulushoppailijoita ja muita mattimyöhäsiä hoitamassa ruokaostoksiaan, kun heidän joukkoonsa saapui myös itse ex-pressa.
Rauhakseen kinkkuhyllylle astelleen Saulin huomasi tarkkasilmäinen Seiskan lukija.
Kummasteli kinkkuja
Presidentti näytti olleen liikkeellä yksikseen, ilman turvamiehiä tai perhettään. Seiskalle kerrotaan, että tavan perheenisän saappaisiin sopeutunut Sauli sulautui hyllyjen väliin niinkin sutjakkaasti, ettei häntä olisi ehkä edes tunnistanut kauempaa.

– Sauli oli rennon oloinen ja keskittyi vain omiin ostoksiinsa. Hän viihtyi hyllyjen välissä melko pitkäänkin, eikä hänellä tuntunut olevan kiire mihinkään, leppoisaa ostosreissua kuvaillaan.
Välissä presidentti pyysi nopeasti neuvoa kaupan työntekijältä, ja keskittyi sitten tutkimaan leikkelehyllyn tarjontaa kaikessa rauhassa.
– Ehkä hän oli syystä valinnut myöhäisemmän kellonajan, ettei kuitenkaan ihan pahimpaan ruuhka-aikaan, kinkkuhyllyltä tuumataan.

Perhe-elämää
Täysin tavan tallaajiksi Sauli ja Jenni Haukio eivät suinkaan ole muuttuneet. Kummallakin on yhä arvostettuja ja arvokkaita tehtäviä, ja heidän uusi kotinsakin on hienostuneella ja rahakkaalla alueella.
Sauli on tehnyt selväksi, ettei hän kaipaa valtion asuntojärjestelyä, vaan hoitaa kotiasiansa perheensä kesken.
Tämän takia uusi vuokrakoti presidentti Alexander Stubbin virka-asunnon lähistöltä on heidän itse etsimänsä ja maksamansa.