Sara Chafak joutui ulosottoon

Vuoden 2012 Miss Suomen raha-asiat ovat solmussa.
Seiskan selvityksen mukaan Sara Chafakilla, 34, on avoimia laskuja ulosotossa.
Arkistovideo: Sara Chafak Seiskan haastattelussa
Ulosottorekisteriote on haettu 10.7. Asiakirjasta ilmenee, että Saralla on yhteensä 2 170 euroa avointa velkaa.
Vireillä olevia merkintöjä on kolme kappaletta, jotka kaikki ovat Verohallinnon hakemia.
Kaksi koskee arvonlisäveroa, yksi ennakkoveroa. Ulosottoasiat ovat tulleet vireille kesäkuun alussa.

Parkkisakot maksettiin ulosoton kautta
Saran ulosottorekisteristä löytyy myös päättyneitä asioita.
Alkuvuodesta 2025 Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonta oli hakenut kahta pysäköintivirhemaksua ulosoton kautta.
Molemmat 94 euron sakot on maksettu huhtikuussa 2025, eli Sara hoiti parkkisakkonsa pois ulosotosta asianmukaisesti.
Sara on lisäksi maksanut 310 euron sakkomääräyksen ulosoton kautta. Oikeusrekisterikeskuksen hakema lasku oli vireillä vuonna 2023.

Näin Sara on tienannut
Sara osallistui vuonna 2023 Rikkaat ja rahattomat -sarjaan kumppaninsa Jeffrey Lawmanin kanssa. Pariskunta nähtiin ohjelmassa rikkaiden roolissa, ja heidän viikkobudjettinsa oli huikeat 1 900 euroa.
Julkisten verotietojen mukaan Sara tienasi vuonna 2023 45 427 euroa. Pääomatuloja hänellä ei ollut. Sara maksoi kyseisenä vuonna veroja 10 249 euron edestä.
Sitä edellisenä vuonna ex-missin ansiotulot olivat 29 857 euroa. Hän maksoi 3 894 euroa veroja, ja hänelle maksettiin veronpalautuksia 10 euroa.
Seiska ei tavoittanut Saraa kommentoimaan raha-asioitaan.