Saija Tuupasen ökykoti paljastui! Kuvat puolen miljoonan sinkkulukaalista

Saija Tuupasen ökykoti paljastui! Kuvat puolen miljoonan sinkkulukaalista

Reilun kahden hehtaarin pihaa komistaa rantalentiskenttä ja terassia poreamme.

Tanssilavojen kestotähti Saija Tuupanen, 42, laittoi asumiskuvionsa pikavauhtia uusiksi.

Video: Näin Saija Tuupanen on muuttunut

Ex-tangokuningatar palasi vuosi sitten vanhoille kotikonnuilleen Jyväskylään erottuaan koomikko Sami Hedbergistä, mutta ehti asua tuolloin hankkimassaan rivitaloasunnossaan vain puolisen vuotta ennen muuttoaan toisaalle.

Uudesta kodistaan Saija ei ole julkisuuteen juuri hiiskunut, mutta Seiskan selvityksen perusteella laulajan nykyinen tukikohta sijaitsee Jyväskylän laitamilla idyllisen järven rannalla.

Lainhuudon mukaan Saija pulitti modernista pytingistään viime lokakuussa 515 000 euroa.

Avarat maisemaikkunat

Mustaksi maalattu hirsitalo on valmistunut vuonna 2020. Neliöitä siinä on rakennusvalvonnan mukaan 169. Sisätiloihin avaruutta tuovat maisemaikkunat.

Laatikkomaista lukaalia reunustaa katettu terassi, josta aukeavat näköalat järven suuntaan. Terassin kruunaa poreamme, jossa suosikkilaulaja pääsee rentoutumaan keikkojensa jälkeen.

Kiinteistö rajautuu läheiseen järveen, jonka rannalla Saijan käytössä on oma laituri. Pihaa komistaa puolestaan rantalentopallokenttä, joka näyttää kaipaavan pientä ehostusta talven jäljiltä.

Kahden hehtaarin tontti rajoittuu järveen, jonka rannassa pilkistää oma laituri.
Kahden hehtaarin tontti rajoittuu järveen, jonka rannassa pilkistää oma laituri.

Iso tontti

Saijan tiluksilla riittää kokoa ja näköä, sillä taloa ympäröi peräti 2,1 hehtaarin tontti. Alue on kivimaisemointeja lukuun ottamatta pääosin nurmikkoa, jossa Saijalla riittää työsarkaa.

Tontilla olisi tilaa lisärakennuksillekin, kuten vaikkapa musiikkistudiolle, mutta toistaiseksi Saija ei ole hakenut kiinteistölle lisärakennuslupia.

Laaja piha-alue tarjoaa Saijan silmäterälle, piskuiselle bichon frisé -rotuiselle Vilma-koiralle tilaa temmeltää, mikä tosin edellyttänee tontin aitaamista.

Vuonna 2020 valmistuneen hirsilukaalin kruunaa katettu terassi.
Vuonna 2020 valmistuneen hirsilukaalin kruunaa katettu terassi.

"Nyt on hyvä yksin"

Viime kesänä Saijan hoteisiin tullut koira on vienyt laulajattaren sydämen, mutta myös ajatukset treffailusta.

Ei ole ollut yhtään sutinoita. Tällä hetkellä elämä koiran kanssa tuntuu kaikkein parhaalta. Eihän sitä tietysti koskaan tiedä, jos rakkaus osuu kohdalle, niin sitten mennään sen mukana, Saija muotoili Uusi Fuengirola -lehdelle alkuvuodesta.

Viime viikolla Saija totesi Seiskalle, että seuraavan rakkauden kohdalla hän toimii toisin kuin Samin kanssa.

– Olen halunnut rauhoittaa parisuhdetilanteen. Nyt on hyvä yksin. Jos joskus tulisi uusi suhde, niin mietin tosi tarkkaan, puhunko siitä julkisuuteen, Saija suunnittelee.

Omien lavakeikkojen lisäksi Saija nähdään pääroolissa iskelmälegenda Paula Koivuniemen elämästä kertovassa Aikuinen nainen -näytelmässä, jota esitetään kesä-heinäkuussa Jyväskylän kupeessa Ränssin Kievarissa.