Ratista kärähtänyt Suvi Pitkänen: Hengenvaarallinen repsahdus!

Ratista kärähtänyt Suvi Pitkänen: Hengenvaarallinen repsahdus!

DJ avaa rattikäryyn johtaneita tapahtumia. Lääkäriin hän ei ole uskaltanut.

Parhaillaan Arabiemiraateissa vaikuttava DJ ja malli Suvi Pitkänen myönsi hiljattain Seiskalle kärähtäneensä viime syksynä ratista. Viron Playboy-lehdessäkin poseerannut entinen missikilpailija puhalsi promillen lukeman.

Tilanne oli hämmentävä, sillä juuri noihin aikoihin Suvin oli määrä pitää alkoholinkäyttönsä minimissään jo terveydellisistä syistä.

Suvi myöntää nyt joutuneensa vaikeaan elämänvaiheeseen, vaikka juuri toisin piti käydä.
Suvi myöntää nyt joutuneensa vaikeaan elämänvaiheeseen, vaikka juuri toisin piti käydä.

Kesällä kävi ilmi, että Suvin sydänlihassairaudelle altistava geeni oli aktivoitunut. Suvi sai sydänlääkkeet ja kertoi alkoholin ja stressin olevan sairastamiselle "bensaa liekkeihin".

– Kyllä, minulla tapahtui paha repsahdus, Suvi myöntää nyt.

Suomalaiset tavat

Nyt Suvi avaa syksyistä tilannetta ja elämäänsä painaneita asioita. Alkoholi tuli takaisin kuvioihin, juuri silloin kun ei pitänyt.

– Siihen viinittelyyni oli monta syytä. Ihmissuhteeseen, ystävyyssuhteisiin, työhön liittyvät stressit ja sitten lähdin purkamaan sitä perisuomalaiseen tapaan. Alkoholilla, Suvi miettii viime syksyä.

Suvi oli 2022 mukana julkkisnaisten bilematkalla juhlimassa Martina Aitolehden 40-vuotis päiviä.
Suvi oli 2022 mukana julkkisnaisten bilematkalla juhlimassa Martina Aitolehden 40-vuotis päiviä.

Alkoholi toi stressiin helpotusta, mutta myös vei ison osan Suvin suorituskyvystä.

– Huomasin vaikutuksen heti treeneissä. Olin muutenkin tosi väsynyt ja kaikki tuntui henkisesti ja fyysisesti ylivoimaiselta.

Terveydentilasta ei tietoa

Juuri nyt Suvi on päässyt taas pois huonojen tapojen kierteestä, mutta selvää tilannetta terveydentilasta ei ole. Arvot vaikuttivat olleen parempaan suuntaan juuri ennen repsahdusta.

– Kyllä se asia on koko ajan mielenpäällä, mutta en ole mennyt lääkärille. Pakko se tilanne on selvittää nyt kesällä viimeistään, Suvi miettii.

Jatkossa Suvi pyrkii pysymään kaukana kuohuviinilaseista.
Jatkossa Suvi pyrkii pysymään kaukana kuohuviinilaseista.

Elämä on tällä hetkellä uomissaan, sillä Suvin viikot ovat täynnä DJ-töitä ja intoa löytyy taas muun muassa pienimuotoiseen sijoitustoimintaan. Kesällä Suvi palaa Suomeen rentoutuakseen mökkimaisemissa.

– Asenteeni on nyt se, että en halua alkoholia elämääni lainkaan. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Minua kiinnostaa nyt elämä!