Queen of Fucking Everything -ohjaaja Tiina Lymi joutui ulosottoon

Queen of Fucking Everything -ohjaaja Tiina Lymi joutui ulosottoon
20241128, Helsinki. Queen of fucking everything tv-sarjan pressi. Kuvassa Tiina Lymi.

Näyttelijä-ohjaajan parkkisakot ovat toistuvasti päätyneet ulosottoon.

Tiina Lymin ulosottorekisteriin on ilmestynyt uusi merkintä.

21.2. tilatun asiakirjan perustella Lymin 94 euron parkkisakko on jäänyt maksamatta. Sen seurauksena lasku päätyi ulosottoon.

Merkintä tuli vireille 9.1. ja velka maksettiin 18.2. mennessä. Velka oli siis vireillä yli kuukauden ajan.

Lymin seitsemänsivuisessa ulosottorekisteristä ei ole lainkaan vireillä olevia merkintöjä.

Viime vuoden aikana Lymi oli jättänyt maksamatta yhteensä kuusi laskua, jotka päätyivät ulosottoon. 

Velat koskivat parkkisakkoja, isännöitsijätoimiston laskua sekä kiinteistöveroa. 

Arkistokuva Tiina Lymistä vuodelta 2024.
Arkistokuva Tiina Lymistä vuodelta 2024.

Ura nousussa

Lymi teki läpimurtonsa ensimmäisessä elokuvaroolissaan Akvaariorakkaus-elokuvassa, ja hänet palkittiin myös naispääosan Jussi-palkinnolla.

Hänet on myös nähty tv-sarjoissa, kuten Roba, Syke sekä Tahdon asia.

Lymin luoma ja ohjaama Queen of Fucking Everything -sarja julkaistiin tammikuussa. Ohjelma hurmasi suomalaiset muun muassa hurtilla huumorillaan, ja se on tämän vuoden yksi puhutuimmista sarjoista.

Lymin ohjaama Myrskyluodon Maija -elokuva on kerännyt peräti yhdeksän Jussi-ehdokkuutta.

Näyttelijä-ohjaajan kova työ vuosien aikana on tuottanut tulosta, sillä hän tienasi vuonna 2023 yli 110 000 euron ansiotulot.

Tiina Lymi seurasi Queen of Fucking Everything -sarjan kuvauksia toukokuussa 2024.
Tiina Lymi seurasi Queen of Fucking Everything -sarjan kuvauksia toukokuussa 2024.